Vuoden 2018 suunnitelmia

Uusi vuosi pärähti jo käyntiin ja katse voidaankin kohdistaa alkaneen vuoden suunnitelmiin ja tavoitteisiin.



Myös tämä vuosi tulee olemaan juoksua ja lisää juoksua. Hieman maltillisemmin lähdetään liikkeelle kuin viime vuonna, jolloin kalenteri täyttyi jo alkuvuodesta usealla juoksutapahtumalla. Tämä vuosi on omalta kohdaltani pitkien matkojen vuosi, sillä tavoitteena on juosta ensimmäinen ultramatka poluilla sekä elämäni toinen täyspitkä maratoni.

Berliini odottaa syyskuussa

Mutta ensin Karhunkierrokselle Kuusamoon


Alkuvuonna panostetaan treeneissä kestävyyteen ja treenataan kevyempivauhtisia pidempiä matkoja sekä varmaankin hieman mäkiä. Pitäisi vielä malttaa juosta tarpeeksi hitaasti niin, että sykkeetkin pysyisivät alhaalla. Onneksi saan hyvää opastusta Vauhtisammakon polkujuoksukurssilta sekä ultrajuoksukoulusta.
Viime vuonna sain kasaan 1000 juoksukilometriä ja tarkoituksena olisi ottaa siihen maltillinen nousu tämän vuoden aikana ja saada täyteen 1200 kilsaa vuoden loppuun mennessä. Kuulostaa suurelta lisäykseltä, mutta jos sen määrän jakaa viikkoihin niin tuo 1000 km on 19,23 km/vko ja 1200 km on 23,08 km/vko. Tämä siis jos juoksee joka viikko, mutta itse otan huomioon sen, että jossain vaiheessa kuitenkin iskee flunssa, jolloin ei juoksemaan pääse. Siksi ajattelin asettaa viikkotavoitteeksi 25 km/vko, jolloin voin olla juoksematta 4 viikkoa ja silti pääsen tavoitteeseen.

Lisäksi sain juoksuhaasteen Annelta, joka kirjoittaa myös juoksuaiheista Taivaanrannan juoksija-blogia ja lupasin lähteä mukaan. Tämä haaste on aika helposti toteutettavissa ihan normaali juoksutreeneinä ja tämän päivän treenissä sain jo pari-kolme kohtaa pois listalta.

Miten sitten ne tapahtumat, joita pitäisi olla tänä vuonna aiempaa vähemmän listalla? Kolmeen on jo ilmoittautumiset sisällä ja loput riippuvat näiden muiden ajankohdasta ja muista treeneistä, mutta tältä lista näyttää:

5.5       Bodom Trail 21 km tai 12 km / ilmoittauduttu
26.5.    Nuts Karhunkierros 53 km (55km) / ilmoittauduttu
16.6.    Forssan Suvi-ilta 10 km tai 21 km / ehkä
4.8.      PNM Trail (turvajuoksija?) / tarvittaessa
18.8.    Paavo Nurmi Maraton 21 km (jänis?) / tarvittaessa
16.9.    Berlin Marathon 42 km / ilmoittauduttu
27.10.  Kaarinan Syysmaraton 21 km / ehkä


Onhan siinä taas listaa kerrakseen, mutta pari juoksua tulisi olemaan kevyttä ja pari on vielä vahvana ehkä-juoksuna ja ne katsotaan sitten lähempänä ajankohtaa.
Eniten jännittää nuo pitkät juoksut, joista Karhunkierros on haastava maaston osalta eikä matkakaan kovin lyhyt ole itselleni. Berliinin maratonissa kauhistuttaa myös matka, sillä mielessä on vielä puolentoista vuoden takainen Tallinnan Maratonin reissu. Aikaa ja kilometrejä on onneksi kulunut siitä hetkestä valtavasti ja uskon, että kehitystäkin on tullut.

Juoksullisten tavoitteiden lisäksi on tarkoitus kehittää itseään muutenkin liikunnan parissa. Olen helmikuussa osallistumassa yhden viikonlopun pituiselle kurssille, joka on myös Personal Trainer-koulutuksen ensimmäinen osio. Vielä en tuosta jatka suoraan Personal Traineriksi nyt keväällä, mutta ehkä vielä tulevaisuudessa. Tältä ensimmäiseltä osiolta saan mukaani kehittävän harjoittelun perusteet ja hyvinvoinnin tärkeimmät asiat.
Tämän osalta tavoite on voida hyvin, syödä terveellisesti ja jaksaa paremmin arjessa.

Maaliskuussa olen lupautunut vetämään yhden muutaman tunnin mittaisen ruotsinkielisen polkujuoksu-kurssin, jolla kerron omia käytännön vinkkejä polkujuoksua aloitteleville tai ensimmäiseen kisaan tähtääville. Tämä jännittää vielä hiukan, mutta uskon, että sekin sujuu hyvin. Sen olen huomannut, että parhaat vinkit saa ihan käytännön kautta. Lisäksi olen lupautunut vetämään polkujuoksulenkin samalle porukalle huhtikuun lopulla jossain päin Turun seudun metsiä.

Siinä ainakin osa tämän vuoden tavoitteista. Millaisia tavoitteita sinulla on?









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton