Kateellinenko?

Se tunne, kun itse makaat kotona sohvalla seuranasi kupillinen Finrexiniä ja Netflix, josta ei tunnu löytyvän mitään katsottavaa ja miehesi laittaa Instaan kuvan palmuista ja auringosta sekä saatesanaksi Sevilla...

Rodoksen rannalla juoksemassa vuosi sitten


Voisin sanoa olevani pikkuisen kade tuosta auringosta ja varmasti lämpöisemmästä kelistä kuin mikä meillä täällä kotona on. Kyllä meilläkin aurinko välillä pilkistelee pilvien raosta, mutta siitä saadaan nauttia enintään vartin ajan vuorokaudessa. Lisäksi saan nauttia siitä vain ikkunan läpi, koska olen ylläri ylläri taas ollut kuumeessa keskiviikko-iltapäivästä lähtien. Ainoastaan pakolliset koiran lenkitykset on tehtävä, mutta hyvää se raitis ilma tekee kuumeisellekin, kunhan muistaa pukea tarpeeksi. Kovin pitkiä lenkkejä ei kaveri saa, koska yksinkertaisesti ei vaan jaksa kävellä.
Eilen illalla kuume vielä nousi ja yöllä heräilin muutaman kerran, kun hikisenä kääntyilin ja joka paikkaa särki. Nyt aamulla olo hieman parempi ja kuume laskenut lähelle 37 rajaa.

Sanomattakin lienee selvää, että treenit on jääneet väliin ja jäävät myös ainakin alkuviikosta. Sapettaa!!!
Keskiviikkona olisi ollut ultrajuoksutreenit, torstaina voimatreeniä ja lauantaina polkujuoksukurssi. Lisäksi tarkoituksena on ollut kuntouttaa ja vahvistaa tuota kipeän olkapään lihaksistoa, mutta sekin on siirtynyt eteenpäin. Pitää vain hyväksyä tämä tosiasia jälleen ja antaa itselle aikaa tervehtyä.
Vähän tätä osasinkin jo odottaa, kun tiistain juoksutreeneissä ei happi meinannut kulkea ja jouduin turvautumaan Ventolineen lopputreenistä, oli jo koko päivän ollut hieman tukala olo hengityksen suhteen.

No, eihän sitä puolikuntoisena oisi kiva ollut reissatakaan, joten hyvä olla kotona sohvalla parantelemassa ja voimia keräämässä. Jos vaikka viikonloppunakin aurinko paistaisi ja saisi käydä pidemmilläkin kävelylenkeillä koiran kanssa :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton