Ylläksen maisemissa

Terveisiä Ylläkseltä, täällä ollaan oltu jo maanantai-illasta lähtien.




Kotoa lähdettiin ajamaan sunnuntaina aamupäivällä ja välietappina oli Kalajoen hiekkasärkät. Vuokrattiin leirintäalueelta mökki yhdeksi yöksi ja jatkettiin matkaa heti seuraavana aamuna. Pieni pysähdys Oulussa ja siitä jatkettiin Kemijoen vartta pitkin kohti Yllästä.
Maisemat muuttui aika nopeasti Oulun jälkeen ja pakko sanoa, että kyllä nuo Kemijoen ympäristön maisemat on upeita! Matka taittui melkein huomaamatta, kun ihaili niitä. Pysähdyttiin välillä Napapiirillä lounaalla ja jatkettiin matkaa. Alkuillasta vähän ennen viittä oltiin perillä Äkäslompolossa, jossa ennen mökille menoa käytiin ruokaostoksilla Jounin kaupassa. Mukaan tarttui ruokatarvikkeet melkein koko viikoksi, mitä nyt vähän täydennystä pitää hakea ennen loppuviikkoa.

Miehen kanssa käytiin eilen kävelemässä tuolla samoilla poluilla joissa perjantaina juostaan. Tai ihan samoja ei välttämättä tullut kuin osittain, mutta vähän saatiin tuntumaa nousuihin ja laskuihin. Me lähdettiin matkaan Luontokeskus Kellokkaan pihasta ja tarkoituksena oli kävellä noin 9 kilometrin Seitakierroksen lenkki. Mahtavat maisemat ja kaunis luonto sai pysähtelemään ja ihailemaan moneen kertaan matkan aikana. Oli ihanan vihreää sammalikkoa ja tunturipuroja, vastakohtana karua kivikkoa ja jylhiä tunturimaisemia. Nähtiin vähän kauempaa Kesänkitunturi ja Pirunkuru, vähän lähempää Kellostapuli kivikkoisine rinteineen. Seitakierros kulki Kellostapulin ja Keskisen laen välistä pitkin kivikkoiseen rinteeseen rakennettuja pitkospuita ja portaita. Samalla paikalla nähtiin myös viime talvelta jääneet lumet. Tätä samaa pätkää taidetaan perjantaina juosta, mutta vastakkaiseen suuntaan.
Seitakierroksen loppuvaiheessa pysähdyttiin pitämään muutaman minuutin tauko ja nähtiin kyltti, joka opasti Iso-Ylläksen huipulle. Matkaa kyltin mukaan oli 5 kilsaa ja se oli yhtä nousua koko matkan. Välillä oli pakko pysähtyä, kun jalkoja hapotti. Vastaan tuli muutama pyöräilijä, jotka olivat matkalla alaspäin, itse en kyllä vapaaehtoisesti laskisi sitä rinnettä pyörällä.

Tässä hieman kuvia eiliseltä reissulta :)































Käytiin kääntymässä huipulla ja lähdettiin takaisin alas samaa reittiä. Alhaalla grillattiin eväitä ennen kuin jatkettiin Kellokkaalle autoa hakemaan.
Illalla, oikeastaan keskellä yötä, käytiin vielä Äkäslompolo järven rannalla ihailemassa auringonlaskua. Kyllä nämä Lapin maisemat on kauniita näin kesälläkin!

Kommentit

  1. Ihania maisemia kuvissa. Reissu suunnitteilla itselläkin :) Kiitti postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni 😊
      Kyllä näissä maisemissa kelpaa lomaillessa liikkua. Ihanaa reissua myös sulle 😊

      Poista
  2. Nuorena tyttösenä tullut tuolla useita kertoja lautailtua, mutta kesäiset maisemat on jääneet kokematta. Upean näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänne kannattaa kesälläkin lähteä 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit