torstai 20. heinäkuuta 2017

Nainen ja voimatreeni

Nainen, käytkö sinäkin salilla? Treenaatko myös sinä aina samoilla kevyillä painoilla ja teet samoja sarjoja kerrasta toiseen? Miten olisi painomäärien nostaminen ja voimatreeni?

Kyykkytreeni alkamassa

Koskaan ei saisi yleistää, mutta näin kuulemma usein on, että naiset mielellään tekevät pitkiä sarjoja kevyillä painoilla. Ainakin, jos harrastaa myös muuta liikuntaa kuin salitreeniä. Minulta on joskus myös kysytty, että eikö salilla kasvatetut lihakset vie pois tehoa juoksusta. Varmaan vie jonkin verran jos lihaksia kasvatetaan tarpeeksi isoiksi, mutta kyllä lihasten voimia tarvitaan ihan kaikessa.

Miten sitten minä treenaan salilla ja miksi?

Salitreenin aloitin jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista ja uskoisin, että jos en olisi salilla käynyt aiemmin, en myöskään olisi päässyt alkuun juoksussa yhtä hyvin kuin mitä pääsin. Nollasta aloitin molemmat jokunen vuosi sitten, salitreenin noin 5 vuotta sitten ja juoksun reilu 3 vuotta sitten.

Hauistreeniä kolmisen vuotta sitten


Salille lähdin ensin siksi, että huomasin, miten iän myötä jaksaminen meni huonommaksi. Kyllä, vähän vajaa nelikymppisenäkin se voi jo tulla eteen. (olin siis silloin alle nelikymppinen, en enää) :D
Lihaskatoa alkaa ilmetä jo suhteellisen nuorena, jos ei mitenkään treenaa lihaksia.
En jaksanut pidempiä kävelylenkkejä enkä pyörälläkään pitkiä matkoja halunnut polkea. Koko ajan oli vähän nuutunut ja väsynyt olo, mikään ei huvittanut.
Työkaveri sai ensin puhuttua mukaan ohjatuille tunneille ainoastaan naisille tarkoitetulle salille. Siellä aloitettiin zumbasta, siirryttiin "pallojumppaan", jossa tehtiin lihaskuntoa jumppapallon avulla. Vähän aikaa tunneilla käytyäni siirryin kahvakuulaan ja spinningiin. Kahvakuulatunneilla valitsin aina pienimmät mahdolliset kuulat, että varmasti jaksan tehdä kaikki sarjat läpi. Samoin Body Pump tunneilla välttelin viimeiseen saakka painomäärien korotusta.
Jonkin aikaa kävin ohjatuilla tunneilla, mutta kesätauon aikana siirryin pikkuhiljaa salin puolelle treenaamaan. Mietin siirtymistä kauan.
Mitä jos en jaksakaan nostella painoja? Mitä jos näytän tyhmältä yrittäessäni? Mitä jos??
Ostin salijäsenyyden johon kuului yksi pt-tapaaminen. Näin jälkikäteen hymyilyttää, kun muistelen mitä vastasin Kirsille, kun hän kysyi mitä tavoitteita minulla on. "Vähän kiinteytystä, vatsalihasten vahvistamista (joka edelleen on vaiheessa), ei liikaa lihaksia." Sain ohjelman, jonka mukaan aloin tekemän treenejä. Mies oli mukana salilla lähes aina ja yritti saada lisäämään painoja. "En mä nyt noin paljoa jaksa nostaa." Koko ajan ajattelin, että muut katsoo miten teen liikkeet ja kuinka vähän painoja mulla on. Ihan turhaan.

Penkkipunnerusta


Vähitellen kuitenkin, kun huomasin, että ketään ei salilla kiinnosta mitä mä teen ja millaisilla painoilla, uskalsin nostaa painoja ja tehdä erilaisia sarjoja. Pääasiassa tein treenit edelleen laitteissa enkä vapailla painoilla ja tangoilla. Ehkä vuosi salikäyntien aloittamisesta uskalsin siirtyä vapaisiin painoihin ja uskalsin kokeilla kyykkyä, maastavetoa ja penkkipunnerrusta. Aluksi pelkän tangon kanssa, jotta opin sen miten tanko käyttäytyy ja miten saan tasapainon pidettyä.
Pikkuhiljaa sain myös huomata, ettei ne lihakset niin kovin nopeasti tule näkyviin eikä sitä itseään kovinkaan helposti saa pumpatun näköiseksi.

Maastavetoa

Juoksuharrastuksen aloitettuani olen saanut huomata, että salitreenistä on siinäkin lajissa hyötyä. Juostessa kuormitetaan aika rankasti jalkojen niveliä, lantion aluetta ja selkää. Jos näitä tukevat lihakset eivät ole kunnossa, tulee väkisinkin jossain vaiheessa liikarasitusta ja vammoja.
Reilu puoli vuotta juoksun aloittamisesta jouduin telakalle ensimmäistä kertaa. Vasemman lonkan limapussi tulehtui, trokanterin bursiitti oli siis kyseessä. Ensin pidin ihan omatoimisesti taukoa ja kävin hierojalla. Lonkka tuntui paremmalta, lähdin taas juoksemaan.
Kipeytyi uudestaan. Hieroja tutki sitä ja yritti saada selville mistä on kyse. Lopulta selvisi, että ei taida mennä ohi pelkällä hieronnalla ja ehdotti jalkafysiolla käyntiä. Varasin ajan ensin työterveyteen, josta sain tulehduskipulääkkeen, koska lonkka sattui niin paljon, että vasen jalka petti alta välillä jo kävellessä. Sain lähetteen fyssarille, joka tutki tilannetta. Selvisi syy.
Vaikka olen käynyt salilla, olen kohdistanut treenin vääriin lihasryhmiin. Tai sanotaanko etten ole tehnyt tarpeeksi monipuolista treeniä. Ja toiseksi, jaloissa on reilun sentin pituusero ja vasen on pidempi, jolloin se kuormittuu oikeaa enemmän.
Fyssari antoi ohjeen tehdä salitreeni siten, että maastavedot teen smithissä (häkissä) vuorojaloin eli toinen jalka ilmassa liikkeen aikana. Alkuun se tuotti vaikeuksia oikean puolen lihaksistolle, koska vasen on ollut niin paljon vahvempi. Lopulta aloin saamaan tasapainoa ja treeni alkoi kulkea. Pahemmilta rasitusvammoilta on vältytty.


Rinnallevedon alkeita opettelemassa Vauhtisammakolla







Miten sitten painomäärät? Voiko nainen tehdä voimatreeniä suurilla painoilla?

Kyllä voi! Ja kuuluukin. Jotta kehittyy ja lihakset pysyvät valppaina, pitää tehdä treeniä erilaisilla painomäärillä, eripituisina sarjoina ja toistoina. Lihakset ovat siitä hyviä oppilaita, että niillä on todella hyvä muisti ja jos tekee viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen samaa toistoa, samaa sarjaa samoilla painomäärillä, lopettaa lihas kehittymisen. Pitää olla vaihtelua, jotta saa aikaan kehitystä.
Itse aloitin todella alhaisista painomääristä ja tein pitkiä 3x10 toiston sarjoja.
Maastavedot tein alkuun pelkällä tangolla, koska pelkäsin, että satutan selkäni tai mikä pahinta, että en jaksakaan nostaa painomäärää jonka ladoin tangolle. Pikkuhiljaa mies sai yllytettyä lisäämään painomääriä. Huomasin, että kyllä sitä kehittyy, kun haastaa itseään.
Pari vuotta sitten kävin Vauhtisammakolla punttikurssilla ja viimeisellä treenikerralla Mikko onnistui yllyttämään ennätyksen kokeilua maastavedossa. Vähän aikaa mietin ja meinasin jo perääntyä, mutta onneksi päätin kokeilla. Sain nostettua oman ennätykseni 62,5 kilosta 70 kiloon! Tuo 70 kiloa on 20 kiloa yli oman painoni. Olin tyytyväinen.

Parhaimman tehon saat irti treenistä, kun teet vapailla painoilla tai kahvakuulalla. Yleensä laitteilla tehdyt treenit kohdistuvat yhteen lihakseen, kun taas vapailla painoilla tehtävät moninivelliikkeet kohdistavat ärsykkeet useaan eri lihasryhmään samanaikaisesti. Itse olen todennut parhaiksi moninivelliikkeiksi kyykyt, maastavedot, penkkipunnerruksen, tempauksen ja rinnallevedon. Niissä saa samalla kehitettyä tasapainoa.
Unohda pitkät 15-20 toiston sarjat. Jos jaksat tehdä noin pitkiä sarjoja, on sinulla ilmeisestikin liian pienet painot käytössä. Ota suuremmat painot ja lyhennä sarjoja. Ole rohkea, uskalla. Sinusta on siihen! Ja jos et jaksa tehdä sarjaa loppuun aivan viimeistä toistoa myöden, ei se haittaa. Se vain tarkoittaa sitä, että olet haastanut itsesi. Ja jos jaksat tehdä sarjan jokaisen toiston, nosta seuraavalla kerralla painomäärää.
Salilla treenatessa pitää olla haastetta. Sen ei kuulu olla helppoa, vaan viimeinen toisto kuuluu tehdä hampaat irvessä ja puoliväkisin. Voimatreenistä et kuitenkaan saa monta päivää kestävää lihaskipua, vaan voit jo seuraavana päivänä taas juosta.
Voimatreenin myötä saat lisää räjähtävyyttä ja tietysti voimaa. Keho kestää paremmin, kun luut, tukikudokset ja jänteet vahvistuvat.



Vahva ja voimakas nainen on myös kaunis. Voiman myötä myös ryhti paranee ja voit kulkea selkä suorana, ryhdikkäänä, vahvana!




sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Nuts YPH ja 30 kilsaa tunturia

Yllästunturi, Kesänkitunturin Pirunkuru, Kellostapuli ja Keskisen laki. Niitä tuli taivallettua perjantaina reilun 300 muun juoksijan kanssa.

Me lähdössä muutaman muun kanssa

 Kuten yleensä tunturissa voi sää muuttua hetkessä, näin myös tällä kertaa. Lähtölaukaus piti kuulua klo 16, mutta 5 minuuttia ennen lähtöä pyyhkäisi lähtöalueen ja Ylläksen huipun yli ukkosmyrsky, joka laittoi lähtöalueen uuteen järjestykseen. Lähtöä siirrettiin 20 minuuttia ja lopulta päästiin lähtemään pienessä tihkusateessa. Onneksi oli otettu mukaan ohuet kuoritakit, jotka pitivät vettä ja tuulta tarpeeksi hyvin. Juuri ennen starttia laitoin vielä hupun päähäni ja otin aurinkolasit pois pään päältä. Nuo lasit asettelin kiinni juoksuliivini yhteen silmukkaan, mutta jotenkin ne pääsivät putoamaan. Huomasin niiden puuttuvan noin parisataa metriä startin jälkeen ja tiesin, että en niitä enää näkisi. Harmi sinänsä, olin juuri löytänyt hyvät lasit juoksuun ja pyöräilyyn.
Ei muuta kuin katse eteenpäin, tai oikeammin sanottuna ylöspäin. Lähtöalue oli Hotelli Saagan alapuolella ja ensimmäinen etappi oli kivuta ylös Ylläksen huipulle. Yhteensä nousua tuli lähdössä reilun 3 kilsan pätkä, korkeutta reilu 400 metriä. Sumu oli paikoitellen niin paksu, ettei nähnyt kovinkaan kauas eteenpäin. Juuri kun luulit päässeesi huipulle oli kulman takana taas uusi nousu.
Onneksi ylämäen jälkeen tulee aina myös alamäki, ainakin yleensä. Ylläksen huipulta lähdettiin hölköttelemään pikkuhiljaa alamäkeen kohti Varkaankurua, siitä kaartaen Luontokeskus Kellokkaan suuntaan. Alamäessä oli pakko välillä hiljentää vauhtia, koska jalat oli vielä hapoilla ylämäen tunkkauksen jäljiltä.

Alas Ylläkseltä

Kellokkaan pihalla oli ensimmäinen huoltopiste, josta nappasin vähän banaania ja sipsiä kourallisen, söin ne ja lähdin jatkamaan. Tässä vaiheessa mentiin miehen kanssa samaa vauhtia edelleen. Oltiin sovittu kyllä aiemmin, että mennään molemmat omaa tahtia, mutta onneksi mies oli mukana ja käski välillä hidastaa vauhtia. En edelleenkään ole oppinut ottamaan alussa tarpeeksi iisisti, vaan vauhti kasvaa kun virtaa kerran on. Pitäisi jättää sitä energiaa myös loppumatkaa varten joskus...
Muutaman juoksijan letkassa lähdettiin Kellokkaalta kohti Kesänkiä, aluksi pitkin pitkospuita ihanan vihreän metsän keskellä purojen solistessa vieressä.
Kesänkitunturin juurella tiedettiin, että matkan seuraava haaste on edessä. Otettiin kuoritakit pois päältä ja lähdettiin kapuamaan ylös pitkin Pirunkurua. Alkumatkasta päästiin nousemaan pehmeää polkua pitkin, mutta ehkä noin puolivälissä nousua alusta muuttui täysin. Edessä oli kivilohkareita, joiden päällä piti taiteilla, kiivetä ylöspäin ja samalla tasapainoilla. Välillä mentiin melkein nelivetoa ja tuossa vaiheessa lämpötila alkoi jo aiemman sateen jäljiltä kohota, mutta ilman kosteusprosentti oli todella korkea. Hengitys vaikeutui hieman ja oli pakko vetää henkeä puolisen minuuttia. Odotin tiheämmän letkan menevän ohi ja hyppäsin jonon jatkeeksi. Sain pysähdyksestä tarpeeksi virtaa ja jaksoinkin hyvin ylös saakka. Mies oli jäänyt Kesängin huipulle odottelemaan ja jatkettiin taas matkaa yhdessä. Kävi kyllä mielessä, että olisin käskenyt jatkaa matkaa.

Melkein Pirunkurun huipulla

Kesängiltä päästiin laskettelemaan mukavaa pehmeää polkua pitkin alaspäin kohti Äkäslompoloa. Välillä pieniä nousuja, välillä tasaista tai laskuja. Huomasin, että voimat alkoivat vähän uupua, yritin tankata tasaisesti energiaa ja tässä vaiheessa onnistuinkin vielä syömään suolattuja cashewpähkinöitä, energiageeliä tai energia"karkkeja", Blokseja. Energiaa ei vaan meinannut olla tarpeeksi. Huomasin, että en enää jaksanut puhua miehelle ja kaikki pienetkin ylämäet piti kävellä.
Seuraavaan huoltopaikkaan oli matkaa noin pari kilsaa, kun käskin miehen mennä omaa vauhtiaan, kyllä mä täältä perässä tulen. En halunnut, että toinen joutuu juoksemaan koko matkaa mua perässä vetäen, ainakaan kun oli sovittu, että mennään molemmat omaa juoksua. Ja nyt voin hyvällä omalla tunnolla kävellä, kun siltä tuntuu. Silti juoksin koko ajan mahdollisimman paljon, mitä nyt maasto pakotti välillä menemään hiljempaa. Juuri ennen huoltopistettä oli kivan kosteaa suota, johon upposin välillä nilkkoja myöden. Vesi oli kylmää ja ainakin varpaiden verenkierto heräsi :D Nopeasti se kylmyys myös hävisi kun jatkoi matkaa juosten.
Huoltopiste oli taas samalla paikalla kuin tuo ensimmäinen ja pysähdyin ottamaan pari palaa suklaata sekä sipsejä. Samalla jouduin turvautumaan Ventolineen ensimmäistä kertaa tällä reissulla ja muutenkaan pitkään aikaan kesken juoksun. Kellokkaan pihalta jatkettiin takaisin pieni pätkä samaa reittiä, kuin tultiinkin alkumatkasta. Varkaankurun laavulta jatkettiin ylämäkeen kohti Kellostapulin ja Keskisen laen välistä kurua, jota lasketeltiin alaspäin pitkin pitkospuita. Sama paikka, josta tiistaisen vaelluksen ainoat lumikuvat saatiin napattua. Tuossa vaiheessa tiesin, että matkaa ei ole enää jäljellä kuin 5-6 kilometriä ja ajattelin, että kyllä mä täältä maaliin pääsen vaikka kävellen.

Kellostapulin ja Keskisen laen kuru

Kävellä en edelleenkään halunnut ja jatkoinkin juoksua aina kun maasto sen salli. Pahimmat ylämäet kävelin, kuten teki moni muukin. Yhden naisen kanssa keskustelin hetken ja tokaisin, että ei taida enää Kellostapulin jälkeen tulla pahemmin nousuja. Sain kuulla luulleeni väärin. Kellostapulilta on vielä nousuja ja vasta viimeinen kilometri on laskua... Jep jep..
No ei haittaa, sillä mennään sitten. Nainen jatkoi matkaa omaa vauhtiaan ja minä hieman hitaammin. Yritin taas syödä vähän välipalaa, jotta saisin energiaa. Sain väkisin nieltyä muutaman pähkinän ja yhden Bloksin. Yritin ottaa myös toisen Bloksin, mutta pelkkä ajatuskin sen nielemisestä sai voimaan pahoin. En vaan saanut nieltyä muuta kuin vettä ja urheilujuomaa. Siinä pähkinöitä pureskellessani kävelin mäkeä ylöspäin ja ohi tuli nuori nainen, joka sanoi olevansa kateellinen kaikille joilla oli lyhythihaiset paidat ja shortsit, koska oli itse lähtenyt liikkeelle pitkissä housuissa ja kuoritakilla. Hyvin silti jaksoi hänkin ja näin hänestä koko loppumatkan ajan vain selän.
Ennen viimeisen kilometrin laskua oli edessä pari pienempää nousua ja pari pientä laskua, joukossa pehmeää polkua ja kivikkoa. Lopulta, kun matkaa oli jäljellä puolitoista kilometriä näin pelkkää alamäkeä. Alkuun jarruttelin vähän, kun ajattelin etteivät jalat jaksa kantaa alamäessä, mutta sitten lisäsin vauhtia. Olin helpottunut, väsynyt, onnellinen, ihan kaikkea. Myös kiukkuinen itselleni siitä, että olin alkumatkasta mennyt liian lujaa, kun olisi pitänyt vielä säästellä voimia loppua varten.
Vähän kivisemmässä kohdassa pysähdyin, lähetin viestin miehelle, joka odotti maalialueella ja kerroin, että matkaa on jäljellä vain 700 metriä.
Kivikon jälkeen lähdin juoksemaan niin kovaa kuin jaksoin, otin kunnon loppukirin läpi viimeisen mutalammikon ja näin maalialueen.

Maalissa!!


Mä tein sen!!! Olin asettanut itselleni tavoitteen juosta tuo 30 kilsaa alle 6 tunnin ja onnistuin siinäkin kirkkaasti. Kello pysähtyi aikaan 4:49:43. Maalissa oli sekavat fiilikset. Olin pettynyt siihen, että jouduin kävelemään niin paljon ja etten ollut alkumatkasta ottanut tarpeeksi iisisti. Silti olin äärimmäisen iloinen siitä, että mä selätin Ylläksen huipun, Pirunkurun kivikot ja kaikki muut mäen nyppylät joita sillä matkalla eteen tuli.

Kiitos kaikille mukana juosseille, tuntemattomat joiden kanssa vaihdettiin muutama lause koko matkan aikana tai pari sanaa. Joidenkin kanssa tehtiin haitariliikettä osa matkasta, joku hihkaisi meidän ohi juostessa "katso, aurinkolasimies". Osan kanssa vain naurahdettiin edessä olevalle mäelle.  Tuolla matkalla taas huomasi, miten me kaikki juoksijat ollaan jollain oudolla tavalla outoja :D
Kiitos myös kaikille, jotka olitte matkan varrella kannustamassa ja erityisesti kaikille huoltojoukoissa olleille. Myös te teette näistä tapahtumista juuri niin mahtavia kuin ne ovat!

Tsemppiä tuleviin juoksuihin, moikataan kun törmätään! Seuraavana PNM Trails Turun suunnalla, lokakuussa miehen huoltojoukoissa Vaarojen Maratonille.

Kotimatkalla Kalajoella


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ylläksen maisemissa

Terveisiä Ylläkseltä, täällä ollaan oltu jo maanantai-illasta lähtien.




Kotoa lähdettiin ajamaan sunnuntaina aamupäivällä ja välietappina oli Kalajoen hiekkasärkät. Vuokrattiin leirintäalueelta mökki yhdeksi yöksi ja jatkettiin matkaa heti seuraavana aamuna. Pieni pysähdys Oulussa ja siitä jatkettiin Kemijoen vartta pitkin kohti Yllästä.
Maisemat muuttui aika nopeasti Oulun jälkeen ja pakko sanoa, että kyllä nuo Kemijoen ympäristön maisemat on upeita! Matka taittui melkein huomaamatta, kun ihaili niitä. Pysähdyttiin välillä Napapiirillä lounaalla ja jatkettiin matkaa. Alkuillasta vähän ennen viittä oltiin perillä Äkäslompolossa, jossa ennen mökille menoa käytiin ruokaostoksilla Jounin kaupassa. Mukaan tarttui ruokatarvikkeet melkein koko viikoksi, mitä nyt vähän täydennystä pitää hakea ennen loppuviikkoa.

Miehen kanssa käytiin eilen kävelemässä tuolla samoilla poluilla joissa perjantaina juostaan. Tai ihan samoja ei välttämättä tullut kuin osittain, mutta vähän saatiin tuntumaa nousuihin ja laskuihin. Me lähdettiin matkaan Luontokeskus Kellokkaan pihasta ja tarkoituksena oli kävellä noin 9 kilometrin Seitakierroksen lenkki. Mahtavat maisemat ja kaunis luonto sai pysähtelemään ja ihailemaan moneen kertaan matkan aikana. Oli ihanan vihreää sammalikkoa ja tunturipuroja, vastakohtana karua kivikkoa ja jylhiä tunturimaisemia. Nähtiin vähän kauempaa Kesänkitunturi ja Pirunkuru, vähän lähempää Kellostapuli kivikkoisine rinteineen. Seitakierros kulki Kellostapulin ja Keskisen laen välistä pitkin kivikkoiseen rinteeseen rakennettuja pitkospuita ja portaita. Samalla paikalla nähtiin myös viime talvelta jääneet lumet. Tätä samaa pätkää taidetaan perjantaina juosta, mutta vastakkaiseen suuntaan.
Seitakierroksen loppuvaiheessa pysähdyttiin pitämään muutaman minuutin tauko ja nähtiin kyltti, joka opasti Iso-Ylläksen huipulle. Matkaa kyltin mukaan oli 5 kilsaa ja se oli yhtä nousua koko matkan. Välillä oli pakko pysähtyä, kun jalkoja hapotti. Vastaan tuli muutama pyöräilijä, jotka olivat matkalla alaspäin, itse en kyllä vapaaehtoisesti laskisi sitä rinnettä pyörällä.

Tässä hieman kuvia eiliseltä reissulta :)































Käytiin kääntymässä huipulla ja lähdettiin takaisin alas samaa reittiä. Alhaalla grillattiin eväitä ennen kuin jatkettiin Kellokkaalle autoa hakemaan.
Illalla, oikeastaan keskellä yötä, käytiin vielä Äkäslompolo järven rannalla ihailemassa auringonlaskua. Kyllä nämä Lapin maisemat on kauniita näin kesälläkin!

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Pohjoista kohti

Täällä on työviikko päättynyt ja loma alkanut! Meillä se tarkoittaa myös sitä, että matka kohti pohjoista on alkamassa ihan parin tunnin sisällä. Viime viikonloppuna juostiin lähes helteisessä kelissä täällä kotimaisemissa Paavo Nurmi Marathonilla, mutta reilun viikon kuluttua juostaan näillä näkymin hieman viileämmässä kelissä ympäri Ylläksen polkuja.
Eilen käytiin vielä lyhyt lenkki juoksemassa Haunisten altaiden ympäri.

Viimeinen lenkki kotimaisemissa ennen Nutsia

Viime syksynä silmiin osui somessa ilmoitus Nuts YlläsPallaksen ilmoittautumisen avautumisesta ja hetken mielijohteesta ilmoitin itseni ja mieheni kyseisen kisan lyhimmälle, 30 km matkalle. Sen jälkeen alkoi tiukka polkujuoksutreeni ja juoksuvarusteitakin jouduttiin ostamaan lisää.
Nyt meiltä molemmilta löytyy parit erilaiset polkujuoksukengät, kunnollinen juolmareppu/liivi, kuoritakkia ja vaikka mitä. Tapahtumaan osallistujille on olemassa pakollisten varusteiden lista, jota olen käynyt läpi ja varmistellut, kaikki alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa.
Alla olevassa kuvassa on osa juoksueväistä ja muista ravinteista. On urheilujuomajauhetta, maltoa, proteiinia, Puhtiomegaa, erilaisia pähkinöitä suolalla ja ilman, energiageelejä, chiasiemeniä, tummaa suklaata merisuolalla maustettuna, clif bareja erimakuisina ja clif blockseja. Näillä eväillä pärjätään jo pitkälle ja vielä kun kaurahiutaleet, kahvi ja tee on pakattu, niin ei ole hädän päivää :D

Siinä osa meidän eväistä viikolle ja kisaa varten :D


Matkaa suunnitellessa mietittiin eri vaihtoehtoja miten tuo reissu toteutettaisi ja lopulta päädyttiin siihen, että ajetaan koko matka omalla autolla yhden yön pysähdyksen taktiikalla. Vuokrattiin mökki yhdeksi yöksi noin matkan puolivälistä ja viikoksi Ylläsjärven rannalta. 
Mietittiin myös autojunalla menemistä ja lentämistä sekä vuokra-auton vuokraamista, mutta kustannukset olisi olleet paljon korkeammat kuin nyt valitsemallamme tavalla. Ja näin päästään samalla näkemään vähän erilaisia maisemia matkan varrella. 

Yritän päivittää kuulumisia ja maisemia myös tänne blogin puolelle, mutta Insta-tili kannattaa ottaa seurantaan :) (tanjah74_yksipaivaelamasta)


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Paavo Nurmi Marathonin helteet

Eilen tuli jälleen juostua kotimaisemissa Paavo Nurmi Marathonilla ja tällä kertaa puolimaratonin verran. Vuosi sitten yritin juosta ensimmäisen täyden matkan maratonin samassa tapahtumassa, mutta  helle tuli ja vei mennessään. Maratoni keskeytyi tuolloin 26 km kohdalle helteen uuvuttamana astmakohtaukseen.


Vuoden kisapaita ja mitali, hienot ovat!


Tänä vuonna olin seurannut sääennusteita pitkin viikkoa ja lauantain osalta se näytti lupaavalta. Puolen päivän aikaan, jolloin starttilaukaus tuli, piti olla puolipilvistä ja +19 astetta. Pilviä ei näkynyt kuin jossain kaukana, mutta onneksi oli edes tuulta ilmassa, ettei käynyt kuten viime vuonna, jolloin asteita oli lähes +30 ja tuulta ei yhtään.
Kisapaikalle lähdettiin ajoissa, koska mies oli lupautunut jänikseksi ja hänen piti olla jänisten kokoontumisessa mukana. Itse valmistauduin rauhassa, söin banaanin, kävin vessassa ja juoksin pari kierrosta Karikon lenkkiä alkulämmittelyksi. Starttialueelta löysin juoksukaverin, jonka kanssa oli sovittu, että lähdetään samaa vauhtia alkumatkasta ainakin ja lyöttäydyttiin kahden tunnin jänön seuraan.

Lähtöä odotellessa


Alkumatka meni yllättävän kevyesti ja jalat rullasi todella hyvin. Juomapisteillä muistin tankata ja meni matkan aikana pari energiageeliäkin.  Aurinko kuitenkin porotti aika lämpimästi ja satama-alueella oli melkein tuskaisen kuuma. Silti fiilis oli huomattavasti parempi kuin pari viikkoa sitten, jolloin juoksu keskeytyi 5 kilsan jälkeen. Jossain vaiheessa aloin ihmettelemään missä jänis meni, olin kadottanut hänet. Vähän matkaa juostuani huomasin, että olin ohittanut jäniksen huomaamatta ja tajusin, että olen lähtenyt liian aikaisin kiristämään tahtia. En silti hidastanut, koska juoksu kulki hyvin.
Ruissalon sillan jälkeen päästiin onneksi varjon puolelle juoksemaan ja pieni tuuli viilensi oloa sopivasti. Hengitys oli hieman raskasta, mutta ei mitenkään pahasti vielä. Lisäksi uusi reitti toi kivan yllätyksen, kun käännyttiin Ruissalossa aiempaa ennemmin takaisin päin. Kansanpuistossa Ruisrock alueen läpi juostessa, alkoi vauhti vähän hiipumaan ja jänis meni ohi. Aurinko oli taas todella lämmin ja se vähäinen tuuli joka siellä oli, oli kääntynyt vastaiseksi. Katsoin kellosta keskivauhdin ja ajattelin, että vielä on mahdollisuus omaan ennätykseen, sillä näin 2 tunnin jäniksen vielä vähän edempänä.

Jänisten ilmapallot

Aurinko kävi välillä pilven takana piilossa, mutta esiin tullessaan se oli edelleen todella lämmin. Takaisin tullessa satama-alueella juoksin kylmän suihkun alta ja haukoin hetken henkeä. Olisi ehkä kannattanut jättää kylmä suihku väliin tuossa vaiheessa :D
Satama-alueen jälkeen aurinko meni lopulta pilveen uudestaan ja pysyi pilven takana lähes koko loppumatkan. Sain jostain hetkellisesti energiaa juuri ennen kuin Turun linna tuli näköpiiriin ja juoksin taas samaa vauhtia kuin alkumatkasta, mutta jänistä ei näkynyt enää. Jäniksen ilmapallo lensi taivaan tuuliin jo Ruissalon sillalla paluumatkalla. Jalka nousi hyvin ja joku huikkasikin minulle, että kevyesti rullaa askel, antaa mennä vaan. Alle sata metriä ja sitten se alkoi. Hengitys meinasi salpaantua, tässäkö tämä taas oli ja vain muutama kilometri ennen maalia. Keskityin hengitykseen ja pakotin itseni ajattelemaan jotain muuta. Selvisin ilman astmakohtausta ja pääsin edelleen jatkamaan juosten. Vauhti hiljeni silti huimasti ja viimeisen juomapisteen kohdalla päässä pyöri sen verran, että otin pari sivuaskelta. Hengitin syvään, join mukillisen vettä ja lähdin hölkkäämään. Selvisin taas ja uskalsin siirtyä hölkästä juoksuun. Olin ajatellut lähteä kiristämään vauhtia kunnolla viimeistään Turun linnan kohdalla, mutta tällä kertaa loppukiri jäi ottamatta. Olin vilkaissut kelloa, kun matkaa oli jäljellä vajaa 2 kilsaa ja tiesin, että en pääse omaan ennätykseen enkä edes alle 2 tunnin. Päätin, että nyt pääasia on päästä maaliin ilman astmakohtausta, joten en edes lähtenyt kiristämään vauhtia kuin vasta maalisuoralla alamäessä.

Maalissa! (kuva Ultimate Sport Service)


Kello pysähtyi nettoaikaan 2:02:31, ei kuitenkaan niin huono aika siinä kelissä. Vuorotellen oli täysi auringonpaahde ja vastatuuli. Mukillinen vettä ja toinen urheilujuomaa mukaan ja varjoon istumaan. Vähän aikaa hengähdettiin ennen kuin lähdettiin juoksukaverin kanssa hakemaan "ruokakassia" ja syömään. Kyllä se pulla maistui hyvältä juoksun jälkeen :D
Jäin vielä pariksi tunniksi odottamaan miestä, joka oli kirittämässä juoksijoita 4 tunnin maratonaikaan. Varjossa oli mukava istuskella ja törmäsin muutamaan tuttuunkin ja vaihdettiin juoksukuulumisia. Taisi löytyä juoksukaveri myös Ylläksen 30km lenkille :)

Olen kyllä loppujen lopuksi ihan tyytyväinen juoksuun. Aika parani HCR:n ajasta 4 minuuttia ja selvisin ilman Ventolinea tai astmakohtausta. Lisäksi jalat on todella hyvässä kunnossa, ne olisivat jaksaneet kovempaakin vauhtia, mutta keuhkot eivät tällä kertaa kestäneet tarpeeksi hyvin.

Jaksaa sitä vielä juoksun jälkeenkin hymyillä :)


Keskisyke oli tällä puolikkaalla tutulla tasolla, 174 bpm. Korkeathan ne on, mutta pikkuhiljaa uskon saavani niitä alaspäin. Keskivauhti jäi 5:46 min/km kun tavoitteena oli juosta 5:35-5:40 min/km.

Muita puolikkaita ei tämän vuoden kalenterissa ole, mutta juoksuja on vielä juoksematta.
Seuraavana on tähtäin 2 viikon päässä ja Ylläksen polkujuoksussa, jonka jälkeen on polkukisa eilisen järjestäjän tapahtumassa PNM Traililla 24 km. Näiden polkujuoksujen jälkeen pääsen taas maantiejuoksuun Ruissalojuoksujen 10 kilsan matkalla syyskuussa. Kaarinan syysmaratoni jää tänä vuonna väliin, koska se viikonloppu meillä menee Kolilla Vaarojen Maratonilla, jossa mies juoksee ja minä olen huoltojoukoissa.

Itse tapahtumasta on pakko sanoa, että jälleen kerran Paavo Nurmi marathonin järjestäjät onnistuivat loistavasti! Kaikki on ajateltu viimeisen päälle ja kaikki pelaa niin tapahtuma-alueella kuin matkan varrellakin. Juomapisteiden palvelu pelaa todella hyvin ja reittiohjaajat hoitavat oman hommansa hyvin.
Lisäksi kuulin matkan varrella ja maalialueella miten useampi henkilö ylisti jäniksiä. Yksikin nuori tyttö sanoi, että ei millään olisi ilman jäniksen tsemppiä päässyt tavoiteaikaansa. Toinen sanoi, että Paavo Nurmen jänikset ovat viimeisen kolmen vuoden aikana, jotka hän on ollut mukana, onnistuneet aivan nappiin. Siinä omaa miestäni maaliin odottaessani sain todistaa miten jänisten matkassa maaliin tulleet kiittelivät jäniksiä onnistuneesta juoksusta ja olivat hymyssä suin vaikka matka oli ollut raskas.

Kiitos jälleen kerran hyvästä tapahtumasta Paavo Nurmi Marathon ja Vauhtisammakon jänikset :)