keskiviikko 30. marraskuuta 2016

127 km jäljellä

Juoksuharrastuksen alkumetreillä sain synttärilahjaksi Suunto Ambit2 S White urheilukellon, jossa on sisäänrakennettu sykemittari (vyössä), gps ja Suunto Apps. Siitä lähtien olen saanut lähes kaikista juoksu- ja pyörälenkeistä dataa talteen Suunnon Movescountiin.
Aiemmin olen mielenkiinnosta käynyt välillä katsomassa viikon treenien matkat ja syketasot. Nyt jälleen kerran flunssassa, tällä kertaa kurkkukivun ja kuumeen kanssa, sohvalla maatessa aloin käymään läpi treenimääriä aikojen alusta tähän päivään.
Aika mielenkiintoista tietoa... Kyllä huomaa milloin on sairasteltu ja milloin päästy juoksemaan kunnolla. Esimerkiksi lokakuussa tänä vuonna juoksua on ollut alle 10 km koko kuukauden aikana, kun taas toukokuussa kilsoja oli kertynyt juoksemalla 126.

Tämän vuoden ylivoimaisesti tärkein ja ikimuistettavin juoksu oli syyskuun puolivälissä Tallinnassa juoksemani maratoni. Ensimmäinen maratoni heinäkuussa jäi kesken helteen ja astmakohtauksen vuoksi noin 26 km kohdalla. Vähän sen jälkeen tein päätöksen yrittää uudestaan syksymmällä. Yhdessä miehen kanssa juostiin maaliin saakka Tallinnassa parista hengenahdistuskohtauksesta huolimatta. Maaliin tullessa ensifiilis oli pettynyt, aikaa kului reilu puoli tuntia tavoitellun ajan, mutta jo vartti maaliintulon jälkeen alkoi voittajafiilis tulla esiin. Mä voitin itseni, mä voitin astman. Olin juuri juossut 42,195 km!



Tässä vielä vähän vertailua näiden vajaan 3 vuoden ajalta, jolloin olen ylipäätään juoksua harrastanut.

Vuosi 2014

  • 626,90 km 
  • 88 h 30 min
Vuosi 2015
  • 731 km 
  • 99 h 35 min
Vuosi 2016 marraskuun loppuun
  • 874 km
  • 120 h 27 min
Nyt olisi sitten 127 kilsaa juostava tämän loppuvuoden aikana, jotta saan rikki 1000 km rajan. Se tietää reilua 30 km per viikko eli pitäisi olla saavutettavissa. 
Ja ensi vuodelle tietysti uusi tavoite, 1200 km ;)

Luvassa seuraavalle vuodelle paljon mäkitreenejä, porrastreenejä ja muita kivoja juttuja, ainakin jos Vauhtisammakon treeneihin on luottaminen :D 

maanantai 28. marraskuuta 2016

Juoksupainotteinen viikko

Marraskuu lähenee loppua ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Vielä en kuitenkaan ole kaivanut esille joulukoristeita, mitä nyt muutamat kynttilät palaa iltaisin. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus leipoa pipareita ja juoda glögitkin.
Mulla oli perjantaina työpaikan pikkujoulut, mutta koska lauantaina oli tarkoitus lähteä polkulenkille, en ollut kovin pitkään juhlissa. Itse asiassa tilasin itselleni kyydin yhdeksän aikaan, kun mies lähti kotiin juoksutreeneistä :D




Viikko on ollut aika pitkälti juoksupainotteinen, mutta myös lihaskuntotreeniä on ollut. Salilla kävin kaksi kertaa viikon aikana ja myös juoksutreeneissä oli hieman lihaskuntoa. Sekä keskiviikkona, että torstaina tehtiin juoksun lisäksi burpeita ja borshovilaisia askelkyykkyjä ja lisänä muutamia muita jalkojen lihaksia vahvistavia liikkeitä. Torstaina jalat olivat jo treenin alussa hieman hapoilla edellisen päivän treeneistä, mutta päättäväisyydellä vedettiin treeni läpi.

Aurinkoista polkua

Lätäkkö polulla


Lauantaina suunnattiin miehen kanssa taas Karevan kierron lenkille. Tällä kertaa ylitettiin myös Karevan suo ja jatkettiin matkaa aina Maskun Rivieralle saakka. Kierrettiin suo toiselta puolelta ja palattiin Kullaanvuoren takaa takaisin Raisioon. Hieman oli karttamerkit hakusessa tai eihän meillä karttaa edes ollut, vaan oltiin katsottu Movescountin kautta lenkkiä etukäteen ja reitillä piti olla myös hyvät opasteet. Silti Maskun kuopille tultuamme jouduttiin etsimään opasteita jonkin aikaa, sillä ne eivät näkyneet tielle siihen kohtaan, johon tulimme metsäpolulta. Mies oli lähdössä vasemmalle, kun itsepäisenä sanoin, että suunta ei voi olla oikea ja lähdettiin minun valitsemaani suuntaan eli oikealle. Parin sadan metrin päästä näkyikin taas uusi opastemerkki ja tiedettiin suunnan olevan oikea.
Reitti on suhteellisen hyväkuntoista polkua pääosin ja joissain paikoin oli myös ihan uutta pitkospolkua. Silti jouduttiin välillä hyppelemään vesilätäköiden ja ojien yli. Maisemat oli todella kauniit, vihreää sammalta ja puustoa, välillä suopohjaa ja välillä kallionousua. Vaihtelevassa maisemassa lenkki sujuu nopeasti ja välillä ihan huomaamatta on juossut muutaman kilometrin.
Meillä tuli toki matkan aikana muutama pakollinen pysähtyminen tankkaustaukoineen ja valokuvailuineen. Sykkeet pysyivät mukavasti alhaalla ja astma pysyi piilossa koko matkan ajan. Voin sanoa, että nautin koko lenkistä todella paljon. Välillä vaan nauratti, kun tuli mieleen tuo kesän haaste, 30 kilsaa Ylläksen rinteillä ja ympäristössä. Hullu se pitää olla, kun sinne vapaaehtoisesti on lähdössä. Keväälle on onneksi suunniteltu myös lyhyempää polkujuoksua Bodom Traililla.
Ensin se hurahti puolimaratoniin, sitten haastoi itsensä kympille ja maratonille, nyt mennään jo poluille. Mitä seuraavaksi? Triathlon? Hmm... Miksipä ei :D Se varmaan on sitten seuraavan kesän tavoite, Triathlon sprintti. Mutta ennen sitä pitää kyllä mennä vapaauinti-kurssille :D

Karevansuo


Marras-joulukuun vaihteessa saadaan myös tietää lähdemmekö syyskuun lopulla ensi vuonna Berliiniin juoksemaan maratonia. Arvonnan tulokset julkaistaan silloin. Jänniä aikoja eletään.

Tässä vielä viime viikon treenit koottuna.

Maanantai, juoksu

  • 0:37:12 h / 5,7 km
  • keskisyke 155 bpm
  • vauhti 6:30 min/km
  • kulutus 265 kcal
Tiistai, lepopäivä ja hieronta

Keskiviikko, juoksu + lihaskunto
  • 1:02:05 h / 5,19 km
  • keskisyke 145 bpm
  • kulutus 351 kcal
Torstai, juoksu + lihaskunto
  • 0:54:18 h / 4,86 km
  • keskisyke 149 bpm
  • kulutus 335 kcal
Perjantai, lepopäivä

Lauantai, polkujuoksu
  • 2:17:00 h / 14,23 km
  • keskisyke 142 bpm
  • kulutus 720 kcal
Sunnuntai, salitreeni
  • kyykyt, 5x42.5kg / 5x50kg / 5x55kg
  • tempaus, 5x5 / 20 kg
  • etukyykky, 3x5 / 20 kg
  • kylkirutistus, 3x10+10 / 10 kg
Juoksuista en jaksanut laskea keskivauhtia, koska mukana oli lihaskuntotreenit ja poluilta myös tankkaustauot. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa opetella tauottamaan pysähdysten ajaksi. Tai siis usein muistan kyllä laittaa ajanoton tauolle, mutten kuitenkaan muista käynnistää sitä uudestaan :D

Tällä viikolla on myös edessä juoksua ainakin tiistaina ja torstaina. Ja viikonloppunakin varmaan tehdään taas polkulenkki jossain lähimaastossa. Salillakin varmaan tulee käytyä kerran pari. 

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

She's going Nuts!

Hetken mielijohteesta ja sosiaalisen median johdattelemana tuli tehtyä nopea päätös. Tiistaina illalla klo 18 aukesi ilmoittautuminen vuoden 2017 Nuts Pallas polkujuoksutapahtumaan. Niinhän siinä sitten kävi, että tuli laitettua ilmoittautuminen kisaan :D Ja samalla ilmoittautumisella pääsi myös tuo toinen puoliskokin mukaan.



Päämatkalle, joka on ruhtinaalliset 134 km emme kuitenkaan ole vielä näillä juoksukokemuksilla lähdössä, vaan 30 km lenkille. Uskoisin siitäkin tulevan tarpeeksi haastetta, sillä saamani tiedon mukaan reitillä on jopa 1248 nousumetriä.
Tämä tietää vain yhtä asiaa... Treeniä, treeniä, treeniä ja paaaaljon treeniä. Onneksi on 8 kuukautta aikaa vielä treenata poluilla ja maantiellä. Suurin osa vapaa-ajasta tulee siis kulumaan joko salilla tai juostessa, ehkä myös pyöräillessä.
Vielä pari seikkaa on tekemättä. Yöpaikka pitäisi saada varattua ja myös kulkuneuvo päättää. Mutta eiköhän ne vielä selviä.

Nyt tulee Salomoneille vielä enemmän käyttöä :D

Salomon S-Lab

maanantai 21. marraskuuta 2016

Polkujuoksua Karevan kierrolla

Nyt on uudet Salomonit testattu! Lauantaiaamuna pakattiin miehen kanssa itsemme autoon heti aamupalan jälkeen ja ajettiin läheisen aakkoshuoltamon pihaan. Auto parkkiin, Camelbak selkään ja tossua toisen eteen.
Mies on aiemmin käynyt fatbikella kiertämässä samoja polkuja, vaikkakin hieman pidemmällä  mittakaavalla. Hänelle reitti oli tuttu, mutta itselleni uusia maisemia.
Matkaan lähdettiin varovaisesti tunnustellen, sillä viimeksi tiistain treeneissä sain turvautua astmalääkkeen apuun. Jo alkumatkasta päätin, etten katso sykkeitä koko matkan aikana ja nopeuskin sai mennä piiloon näkyvistä. Riitti kun näki kulutetun ajan ja tarvotun matkan.
Ensimmäinen kohde juoksulenkillä oli Kullaanvuori, joka sijaitsee Raision ja Ruskon rajalla ja kohoaa korkealle ylle puiden latvojen. Kirkkaalla säällä sieltä voi tunnistaa joitakin Turun alueen nähtävyyksistä. Lauantaina vaan sattui olemaan pilvinen ja synkkä keli.
Itselläni alkoi Kullaanvuorelle noustessa pohkeet kramppaamaan ja pistettiin kävelyksi. Hapotti kunnolla. Onneksi hapotus hellitti ja uskalsin nousta ylös näkötorniinkin. Maisemat oli mahtavat, mutta tuulisella säällä torni huojui hieman epämukavasti.

Kullaanvuoren huippu

Huipulta näkee kauas

ja pääsee moneen eri suuntaan


Kalliolta lähtiessä oli mukavaa laskua jonkin matkaa ja jalat sai hieman levätä. On tuo poluilla ja maastossa juoksu aika paljon rankempaa kuin tasamaalla askeltaminen. Keskikehon hallinta paranee ja myös keskittyminen on oltava hallussa, ettei astu vahingossa juurakoiden päälle ja liukastu. Lauantaina myös kalliot oli märät ja liukkaat, mutta hyvin nuo uudet tossut pitivät, ei liukunut yhtään. Muutaman kerran ilmeisesti keskittyminen herpaantui, sillä vähän jäykempi vasen nilkkani nappasi lukkoon ja vihlaisi.

Salomon S-Lab Speed ja Gin Gins


Matkaa jatkettiin hetken aikaa Karevan kierron reittiä pitkin, mutta käännyttiin takaisin päin koska aika oli rajallinen. Ensi kerralla sitten koko lenkki :)
Pakko myöntää, että kyllä tuo polkujuoksu oli kaikin puolin niin mukavaa, että jatkoon menee! Maisemat vaihtuu, polut kiertelevät, ilma on raikas ja haasteita saa varmasti. Ja uskon, että tuosta polkujuoksusta saan myös apuja peruskunnon nostamiseen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kunto olisi huomattavasti heikompi kuin viime keväänä. Astmakohtauksia tulee helpommin, tai sitten vaan vedän itseni enemmän äärirajoille. No, oli miten oli, toivon parannusta tämän hetkiseen ja lauantaina ei ollut yhtään hankaluuksia hengityksen kanssa. Ehkä johtui siitä, että välillä pysähdeltiin ihailemaan maisemia.

Polkujuoksua




Uusista kengistä sen verran, että ensituntuma oli mahtava! Kenkä istui jalkaan kuin mulle tehty. Kanta upposi kuppiin ja pysyi siinä, jalka pysyi tukevasti paikallaan. Nauhojen pikakiinnitys toimi hyvin, vielä kun opin laittamaan nauhat niille tarkoitettuun "pussiin" niin ne eivät ole vaarassa jäädä kiinni mihinkään. Ulkopohja piti hyvin märällä polulla ja myös kalliolla. Lätäköitä tuli kierrettyä kunnolla vanhasta tottumuksesta, mutta hieman upottikin joissain kohdin ja silti jalat pysyivät kuivina. Vesisateelta onneksi vältyttiin, sillä se alkoi juuri, kun pääsimme takaisin autolle.
Matkaa taittui reilu 8 kilometriä ja aikaa meni puolitoista tuntia kaikkine pysähdyksineen. Ainakin Kullaanvuoren päällä pidettiin noin 10 minuutin tauko.
Polkujuoksua voin kyllä suositella kenelle tahansa juoksua harrastavalle, eikä sitä tarvitse heti niitä uusia kenkiä hankkia, myös ihan perus Adidaksilla tai muilla vastaavilla pärjää hyvin.

torstai 17. marraskuuta 2016

Polkujuoksu tutuksi

Muutaman kerran syksyn aikana olen käynyt juoksemassa itselleni erilaisessa maastossa. Aiemmat juoksut on pääsääntöisesti juostu asfalttipohjalla, osittain soralla. Loppukesästä mies sai houkuteltua mukaan kokeilemaan polkujuoksua ja innostuin siitä tietysti. Poluilla juostessa saa olla koko ajan silmä tarkkana, jotta tietää mihin jalkansa laskee ettei tule kompastumisia tai liukastumisia. Se myös vaatii hieman enemmän kehon hallintaa kuin tasaisella juoksu. Ja tietysti uudet haasteet on aina paikallaan :)
Nuo syksyn polkujuoksut juoksin ihan samoilla juoksukengillä, kuin muutkin juoksutreenit tai kisat. Niin kauan kun alusta on kuiva ja maasto ei pahemmin vaativa, pärjää noilla peruskengillä ihan hyvin. Kuukausi pari sitten aloin pyörittelemään mielessä ajatusta osallistua johonkin polkujuoksukisaan ensi vuonna ja tällöin pitää aloittaa polkutreenitkin jossain vaiheessa. Talvella olisi tietysti voinut hyödyntää viime vuonna ostamiani nastakenkiä, mutta kun viikonloppuna kauppareissulla osui silmään edulliset Salomonin S-lab Speedit, oli ne pakko noukkia urheiluliikkeen vihreään ostoskoriin. Kokeilin myös kilpailevan merkin tossua jalkaani, mutta istuvuus ei ollut ihan yhtä hyvä kuin valitsemassani parissa. Vielä, kun pääsen testaamaan tossuja, niin voin kertoa tarkemmin käyttökokemuksista.

Salomon S-lab Speed polkujuoksuun


Ja tulihan siinä sitten samalla katsottua hieman tarkemmin ensi vuoden polkujuoksutapahtumia. Vielä ei mitään päätöksiä ole tehty niiden suhteen, katsotaan ensin miten Berliinin maratonin arvonnassa käy.


tiistai 15. marraskuuta 2016

Gluteenitonta siemennäkkileipää iltapalaksi

Innostuin taas viikonloppuna tekemään iltapalaksi jo aiemminkin todella herkulliseksi todettua siemennäkkileipää. Se on hyvää ihan sellaisenaan, mutta myös erilaiset tuorejuustot tai ilmakuivattu kinkkukin maistuu näkkärin kanssa.
Oma versioni on gluteeniton vaihtoehto, vaikka meillä ei varsinaisesti gluteenitonta ruokavaliota noudatetakaan. Olen vain huomannut voivani paremmin ja vatsan turvotus on vähentynyt lopetettuani ylenpalttisen vehnän käytön.

Siemennäkkileipä


Pidemmittä puheitta reseptiä kehiin myös teille :)

  • 3 dl auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl hampunsiemeniä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • 0,5 dl seesaminsiemeniä
  • 1 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa gluteenittomia)
  • 2 rkl perunajauhoja (itse käytin maissijauhoja)
  • 1-1,5 tl suolaa
  • 3 munaa (M-koko)
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa, lisää munat ja sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille mahdollisimman ohueksi levyksi.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja näkkäri on rapeaa.
Jos haluat tasaisia paloja, leikkaa näkkärilevy paloiksi veitsellä heti uunista ottamisen jälkeen. Muuten voit antaa levyn jäähtyä ja murtaa myöhemmin sopiviksi paloiksi, kuten minä tein.
Siemennäkkileipä

Siemeniä ja hiutaleita voit vaihdella ihan oman makusi mukaisesti ja testata erilaisia yhdistelmiä. Maissijauho antoi mukavan oman sävynsä näkkärille, kuopuksen mielestä ne tuoksui ja melkein maistuikin popcornille. 
Helppo ja nopea vaikka välipalaksi. Suosittelen!

maanantai 14. marraskuuta 2016

Juoksu ja rasitusastma

Torstai ilta, askel rullaa, jalkojen alla on ihanasti valaisevaa lunta ja ilmassa pakkasasteita juuri sopivasti, noin -7. On viikon intervallitreenien aika ja paikkana Kupittaan puisto. Mukana suuri joukko samanhenkisiä Vauhtisammakkolaisia. Alkutreenin aikana jo kiroat, ettet ottanut jalkaan nastalenkkareita, mutta onneksi tavallisillakin Adidaksilla pääsee hyvin eteenpäin, kun hieman varoo ja katsoo minne astuu. Vauhti tasaantuu 5:30 min/km paikkeille ja muistat taas kuin kivaa treeneissä on. Tauko on ollut ihan liian pitkä, mutta kolmannet treenit flunssan jälkeen antaa taas uskoa siihen, että kyllä musta taas ensi vuonnakin maratonille on.
Noin 6 kilometrin jälkeen alkaa henkeä ahdistaa, keskity hengitykseen nyt. Nenä kautta sisään ja suun kautta ulos, muista hengityksen tahti, kaksi lyhyttä henkäystä sisään ja yksi kevyt ulos. Kyllä se siitä tasoittuu. Muista ryhti, älä päästä hartioita kasaan, pidä lantio ylhäällä. Hemmetti kun on liukastakin. Yes! Kierros taas täynnä ja voin hengähtää hetken ennen seuraavaa vetoa.
Sitten se tulee. Taas kerran jostain ihmeestä henkitorveen tulee läppä, joka menee kiinni, henki ei kulje kunnolla, hengitys vinkuu. "Nojaa polviin", käskee ohjaaja. Nojaan polviin, vedän happea, ei mene perille saakka. En anna itseni hätääntyä, tiedän, että kyllä se ohi kohta menee. Ventoline on mukana Flipbeltissä, en vielä kaiva sitä esille. Muutama hengitys vielä. Vähän alkaa jo menemään happea perille saakka. Ja viimein, saan vedettyä yhden syvemmän hengityksen, joka menee keuhkoihin saakka. Pikkuhiljaa hengitys tasaantuu taas, vinkuminen lakkaa ja uskallan nousta seisomaan suorana.
Hengityksen tasoituttua lähden mukaan juoksemaan, hölkkäämään hieman rauhallisempaa vauhtia hetkeksi. Pystyn jo taas puhumaan hieman ja päätän jatkaa treenejä. Treenien loppuun vielä yksi noin 5:30-5:40 min/km veto ja loppuhölkkä.

Astmalääkkeet


Kotiin päin ajaessa mietin, että tätäkö tämä nyt on koko talven ajan ja epävarmuus iskee taas. Miten mä koskaan pystyn juoksemaan kokonaista maratonia? Siis juoksemaan ilman välikävelyitä, kuten tuo ensimmäinen meni. Uskallanko lähteä mukaan pitkille lenkeille mukaan? Mitä jos kohtaus tulee jossain monen kilometrin päässä lähtöpaikasta. Yksin en ainakaan voi lähteä pitkille lenkeille. Fiilis laskee taas, mutta samaan aikaan endorfiinit pitää hyvää treenin jälkeistä fiilistä myös yllä. Punnitsen hyviä ja huonoja puolia, mietin pahimpia asioita, joita voi eteen tulla lenkillä tai treeneissä. Tulen siihen loppupäätökseen, että pahin, joka voi tapahtua on se, että joudu kävelemään kesken lenkin, ehkä ottamaan astmalääkettä. Yksin lenkille lähtiessä voisin tietysti napata mukaan bussikortin ja suunnitella lenkit siten, että pääsen suhteellisen helposti bussilla jos oikein paha kohtaus tulee.
Juoksulenkin jälkeen on aina hyvä fiilis ja oma kehitys on ollut loppupeleissä aika huima, kun ajattelee reilu pari vuotta taaksepäin. Eikä sitä maratoniakaan pidä unohtaa. Mä olen kuitenkin juossut sen maratonin. Maaliin pääsin, vaikka astmakohtauskin yllätti kesken matkan. Kävellä piti välillä, mutta maaliin asti pääsin ja jopa alle 5 tunnissa. Eihän se ole lähelläkään tavoitetta, jonka olin itselleni asettanut, mutta aina sitä ei heti pääse tavoitteisiin. Pitää vaan jatkaa treenejä eikä luovuttaa. Löysin itseni jälleen lauantaina viikon kevyeltä lenkiltä ja porukassa mentiin taas.
Viimeksi jo avasin ensi kevään ja vuoden tavoitteita ja näissä pysytään! :)


Juoksun lisäksi tällä viikolla on käyty myös salilla ja kehoa huollettu hierojalla.

Maanantai, 
lepopäivä, 
jooga

Tiistai,
hieronta
sisäpyöräily salilla, noin 40 min

Keskiviikko,
salitreeni, kevyt 

  • pystypunnerrus, 3x5/20 kg
  • penkkipunnerrus, 3x5/20 kg
  • vipunostot sivulle, 3x12/4 kg
  • ojentajatalja, 3x10/10 kg
Torstai,
juoksu, intervallit
  • 5x1,5 km           5:30 min / km
  • 1x0,8 km           6:20 min / km
  • keskisyke 152 bpm
  • kulutus 436 kcal
Perjantai,
lepopäivä

Lauantai,
juoksu
  • 1:03:06
  • 8,38 km
  • keskisyke 152 bpm
  • kulutus 404 kcal
Sunnuntai,
salitreeni
  • kyykyt, 5 x 25 kg / 5 x 30 kg / 5x 35 kg
  • maastavedot, 5 x 30 kg / 5x 35 kg / 5 x 40 kg
  • kylkitaivutus, 3x10+10 / 10 kg
venyttelyt

Kehonhuoltoa

Kehonhuoltoa












tiistai 8. marraskuuta 2016

Katse kevääseen

Nyt, kun syksy on pimeimmillään ja talvi tekee tuloaan, on hyvä hetki kohdistaa katse ensi kevääseen. Eikö vaan? :D




Omalla kohdallani se tietysti tarkoittaa pääasiassa ensi vuoden juoksukalenterin täyttämistä ja suunnittelua, sekä kunnon kohottamista.
Jos kaikki menee niin kuin olen ajatellut, alkaa lappujuoksut Aurajoen yöjuoksun kympiltä. Siihen perään on hyvä saada puolikas, joten seuraavana kohteena on joko viikko yöjuoksun jälkeen juostava Masku maraton tai kaksi viikkoa yöjuoksusta juostava Helsinki City Run. Jotenkin vaakakuppi alkaa kallistua tuon HCR:n puolelle. Ensi vuodeksi siellä on kuulemma luvassa uusittu reitti ja paljon puhuttu 16 km:n kohdan nousu on poissa reitiltä.
Näiden jälkeen palataan tutuille juoksureiteille Forssan Suvi-iltaan joko kympille tai puolikkaalle ja Paavo Nurmi Maratonin kympille tai puolikkaalle. Kesän juoksut jäävät varmaankin näihin kahteen ja seuraava juostaan vasta syksymmällä. Lontoon Maratonin arpaonni ei osunut kohdalle, mutta vielä olisi arpa vetämässä Berliinin Maratonille. Jos sinnekään ei osu arpaonni kohdalle, pitänee tehdä vielä joku plan c :)

Salilla tehdään vielä tällä hetkellä Jim Wendlerin 5/3/1-treeniä ja yritetään saada maksimeihin vähän lisää tulosta. Mitään liikoja en kuitenkaan lähde yrittämään, koska en halua, että paikat rasittuu liikaa. Juoksun kannalta olen myös huomannut, että syväkyykyt on parempi unohtaa ja tehdä kevyempää kyykkysarjaa. Ja sen myös olen huomannut, että kyllä se juoksu jonkin verran niitä lihaksia syö, saa tehdä tuplasti töitä lihasten eteen. Mutta ehkä pääasia kuitenkin on se, että lihakset pysyvät kunnossa ja saan niistä tukea juoksuun. Tähtäin ei kuitenkaan koskaan tule olemaan fitnesspuolella :D

Viikon treenien yhteenvetoa ei ole vähään aikaan tullut, koska en ole vähään aikaan treenannut kunnolla. Nyt voin taas sellaisenkin kyhätä :)

Maanantai,
salitreeni

  • rinnalleveto, 5x22,5 kg / 5x25 kg / 5x27,5 kg
  • maastaveto, 5x45 kg / 3x50 kg / 1x57,5 kg
  • yläselkä, 3x12 / 17,5 kg
  • lankut 3x 1 min
Tiistai,
juoksu
  • 10,72 km / 1:31:24
  • keskisyke 163 bpm
  • kulutus 597 kcal


Keskiviikko,
lepopäivä, kehonhuolto
  • jooga ja venyttely
Torstai,
juoksu
  • 9,10 km / 1:12:56
  • keskisyke 151 bpm
  • kulutus 452 kcal


Perjantai,
salitreeni
  • penkkipunnerrus, 5x25 kg / 3x27,5 kg / 3x32,5 kg
  • hauis 7/7/7 x3 / 10 kg
  • ojentajat taljassa 10x12,5 kg / 10x10 kg / 10x10 kg
  • vatsat kierto kahvakuulalla, 3x10+10 / 10 kg
Lauantai,
salitreeni
  • kyykky, 5x47,5 kg / 3x52,5 kg / 4x60 kg
  • tempaus, 5x5 / 20 kg
  • etukyykky, 3x5 /20 kg
  • kylkitaivutus, 3x10+10 / 10 kg
Sunnuntai,
juoksu
  • 15,03 km / 1.45:27
  • keskisyke, 152 bpm
  • kulutus, 604 kcal

Siinä viime viikko, tämä viikko on alkanut joogalla ja hieronnalla, mutta juoksua ja salitreeniäkin on tulossa. 




sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Paluu treenien pariin

Kyllä tätä on jo odotettukin. Nyt voin sanoa, että paluu vanhaan treenirytmiin on alkanut ja fiilis on aivan mahtava!




Tallinnan maratonin jälkeen pidin viikon lepotauon, tai no melkein viikon, ennen kuin asetuin Ruissalojuoksuissa kympin  lähtöviivalle. Juoksuun lähdin ihan vain fiilistelemään ja katsomaan miltä se juoksu tuntuu vajaa viikko tähänastisen juoksu-urani pisimmän ja kovimman urakan jälkeen. Jos nyt juoksu-urasta voi puhua vajaan kolmen vuoden harrastuksen jälkeen.

Tuon Ruissalojuoksujen kympin jälkeisellä viikolla mulle nousi kuume. Lämpö sahasi 35,2-37,7 välillä. Pari päivää makasin kotona lepäilemässä ennen kuin menin takaisin töihin. Treenejä en edes uskaltanut miettiä. Juuri kun ajattelin palata normaaliin treenirytmiin, nousi kuume taas. Tällä kertaa aivan samalla tavalla kuin tuo edellinenkin viikko, lämpö sahasi edestakaisin. Ja olihan mulla samoihin aikoihin myös lievä mahatautikin, joka vei voimat aivan kokonaan. Ilmeisesti maratoni vei kaiken energian ja vastustuskyky oli sen verran alhaalla, että kaikki mahdolliset taudit tarttuivat.

Nyt kuitenkin olen ollut terveenä pari viikkoa ja tällä viikolla olen uskaltautunut treenaamaankin kunnolla. Salilla on käyty ja juoksutreenitkin on aloitettu uudestaan. Ja jos uskallan ääneen sen nyt sanoa, niin vaikuttaisi siltä, kuin tuo uusi astmalääkekin auttaisi hieman paremmin kuin vanha. (pitänee koputtaa puuta) Alvesco vaihdettiin toiseen lääkkeeseen pari viikkoa sitten. Tilalle sain lääkkeen jossa on kortisoni ja avaava lääke samassa ja sitä otan aamuin ja illoin, kun tuota vanhaa otin ainoastaan aamuisin.

Oma vireystaso ja energia on nyt palannut! On se vaan uskottava, että liikunta tekee onnelliseksi :) Endorfiinit taitavat olla syynä. Pimeyskään ei pahemmin haittaa tällä hetkellä. Ainoa johon en vielä ole tottunut, on tuo kylmyys, joka yllätti tällä viikolla. Mua ei vaan ole tarkoitettu tänne pohjolan kylmyyteen, koska nautin niin paljon kesästä ja lämmöstä. Vaikkakaan juokseminen helteellä ei ole mun juttu.

Laskin muuten tuossa alkuviikosta omat tähänastiset kisajuoksut ja 10 km on tullut juostua kaksi, ensimmäinen tämän vuoden kesäkuussa Forssan Suvi-illassa ja toinen tuolla Ruissalojuoksuissa. Puolimaratoneja on plakkarissa hieman useampi ja maaliin asti juostuja maratoneja yksi.
Ajattelin vielä listata nuo juoksut tänne ja klikkaamalla jokaisen juoksun kohdalta, pääset kyseisen tapahtuman "kisaraporttiin". Aika hyvin niistä käy ilmi, ettei kaikki mene aina ihan putkeen vaikka intoa olisi ja treenit olisi menneet hyvin. Mutta myös sen näkee, että keskeytyksenkin jälkeen on hyvä lähteä eteenpäin kohti uusia juoksuja. On ollut myös rasitusvammoja ja flunssaa, mutta aina sitä on taas vedetty lenkkarit jalkaan ja lähdetty matkaan.

2014
Forssan Suvi-ilta, puolimaratoni                    2:23:15
Ruissalojuoksut, ruisrääkki puolimaratoni    DNF      (8km)
Kaarinan Syysmaratoni, puolimaratoni         2:17:50

2015
Forssan Suvi-ilta, puolimaratoni                   DNF      (8km)
Paavo Nurmi maraton, puolimaratoni           2:09:19
SEB Tallinn Marathon, puolimaratoni          2:04:56
Kaarinan Syysmaratoni, puolimaratoni        2:01:40

2016
Aurajoen yöjuoksu, 10 km                           DNS
Turku City Run, puolimaratoni                    1:58:27   (PB)
Forssan Suvi-ilta, 10 km                              0:53:24    (PB)
Paavo Nurmi Maraton, maratoni                  DNF      (26km)
SEB Tallinn marathon, maratoni                 4:55:54    (PB)
Ruissalojuoksut, ruisriikki 10 km               0:57:29
Kaarinan Syysmaratoni, 10 km                   DNS

Tallinnan Maraton 2016


Pari kisaa näyttää olevan joihin en ole lähtenyt lainkaan. Tuo kevään Aurajoen yöjuoksun kymppi jäi väliin flunssan takia ja samasta syystä myös tämä syksyn Kaarinan Syysmaratoni.
Nyt saa toivoa, että saisin treenata koko talven ilman pahempia katkoja ja pääsisin jo keväällä juoksemaan ekoja kisoja.