Terveellisiä välipaloja ja superfoodia

Välillä pyöräilemään tai juoksemaan lähtiessä mietti, että mitä ottaisi mukaan taskuun mahdollista energiantarvetta varten. Ainakin tuo toinen puoliskoni joutuu kantamaan jatkuvasti varmuuden vuoksi mukana jotain, mikä tarpeen vaatiessa nostaa verensokerit oikealle tasolle.
Diabeetikon kuntoilussa on otettava huomioon aika paljon erilaisia asioita, eikä välttämättä pelkät treenivarusteet riitä.
Taskussa on tähän asti ollut aina joku energiapatukka tai energiageelejä. Nyt kuitenkin löydettiin Stadiumista askeissa myytäviä kuivattuja marjoja. Ajateltiin kokeilla millaisia ne on ja vielä kun ne on luonnollisesti maustettuja, ei senkään takia tarvinnut jättää niitä kauppaan.






Toisessa askissa on mustikkaa, granaattiomenaa, rusinoita ja karpaloita, kun taas toinen sekoitus sisältää ainoastaan granaattiomenaa, rusinaa ja mustikkaa. Itse en koskaan ole pahemmin välittänyt rusinoista, itse asiassa en tykkää niistä ollenkaan. Tuossa sekoituksessa ne kuitenkin menevät ihan hyvin muiden makujen joukossa. Pullasta ja maksalaatikosta ne saa edelleenkin pysyä poissa. 
Näitä marja-askeja myydään 6 kpl:n paketeissa jossa on yhtä ja samaa valikoimaa. Hintakaan ei ollut paha, olisikohan ollut alle 4 euroa koko paketti.
Nämä askit miehen on helppo ottaa mukaan taskussa, koska ne eivät paina kuin 28 g/aski ja niistä saa energiaa ihan tarpeeksi hätätilanteessa.
Ravintoarvot per 100g on:
energiaa 307 kcal
rasvaa 0,7 g
hiilihydraatteja 77 g,
josta sokereita 63 g
kuitua 6,9 g
proteiinia 2,1 g
suolaa 0,2 g

Kannattaa ostaa välipalaksi, myös lapset tykkäävät näistä.

Toissailtana tein meille iltapalaksi suklaa-chiavanukasta. Teki mieli jotain hyvää, eikä kaapissa ollut mitään herkkuja. Onneksi kaapissa on aina jotain mistä saa loihdittua terveellistä herkkua.




Suklaa-chiavanukkaaseen laitoin mantelimaitoa, raakakaakaojauhetta, agavesiirappia, vaniljaa, mantelivoita, carob-jauhetta ja chiasiemeniä. Kaikki muut ainekset, paitsi chiasiemenet, blenderiin ja kone käyntiin. Kun aineet on hyvin sekoittuneet, lisätään chiasiemenet joukkoon ja sekoitetaan hyvin. Annetaan turvota jääkaapissa 2-3 tuntia tai yön yli. Kovin nopeasti ei siis saa helpotusta makeanhimoon, mutta hyvää kannattaa odottaa :)





Laitoin 5 dl mantelimaitoa ja siihen noin 6 rkl chiasiemeniä, kaikkia muita vähän "oman maun mukaan" ilman mitään selkeää määrää. Joukkoon voisi myös laittaa banaanin tai avokadoa vähän saostamaan vanukasta.





Eilen kävin viimein ostamassa tuon aiemmikin mainitsemani kirjan, Välipalat - Virtaa superfoodeista, jota ovat olleet tekemässä Hanna Sumari, Marjo Kauppila, Monna Pursiainen ja Aino Mäkelä. Vielä en ole ehtinyt testaamaan mitään kirjasta, mutta paljon paljon löytyi kaikenlaisia herkulliselta kuulostavia reseptejä patukoihin, mysliin, smoothieihin, puuroihin ja vanukkaisiin, makeisiin välipaloihin ja suolaisiin välipaloihin. Taitaa tulla viikonlopun kauppareissulle pitkä ostoslista.




Har hittat ett alternativ för energistänger och energi-gel som man kan ha med sig på länken. Små askar med bär, härlig energimix för vem som helst att ha med sig i fickan eller i väskan. Askarna innehåller torkad blåbär, granatäppel, russin och tranbär. Jätte bra alternativ även för en diabetiker som tränar hårt eller för barnen. Jag hittade askarna på Stadium.

Lagade Choklad-chiapudding för ett par kvällar sedan för att dämpa sötsuget. Och gott blev det! Man behöver endast blanda ihop mandelmjölk (även sojamjölk eller vanlig mjölk duger), råkakao-pulver, agave-sirap, vanilj, carob-pulver och mandelsmör i en blender. Till sist sätter man i chia-frön och blandar. Låter stå i kylskåpet 2-3 timmar eller över natten. Ingen snabbmat, men lönar sig att vänta :)

I går skaffade jag mig boken jag redan länge har tänkt på att köpa. En finsk kokbok som innehåller recept för mellanmål, energi av superfood. Nu gäller det bara att göra en lista över råvaror jag behöver från butiken för veckoslutet. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton