Juoksun huumaa ja hodaria

Mä kävin tänään juoksemassa!! :) 
Kylläkin todella lyhyen, reilu 3 km, ja rauhallisen lenkin, mutta kuitenkin. Ja kyllä se vaan oli niin mahtava tunne, kun laittoi lenkkarit jalkaan ja napit korville. Musiikki päälle ja menoksi! Vielä parempi fiilis oli, kun tulin kotiin, eikä missään tuntunut oudolta tai mihinkään ei sattunut. Ehkä tämä tästä vielä lähtee.


Lenkkarit pääsi ulkoilemaan tänään 


Eilen toivottelin kaikille aurinkoista lauantaita, mutta se auringonpaiste hävisi ainakin Turussa jo ennen kuin ehdimme Saaristolaismarkkinoille. Siellä kuitenkin käytiin ja mies tietysti halusi paistettuja silakoita. Mä en niitä syö, koska vaikka niiden maku on hyvä, niin en vaan voi sille mitään, että mun mielestä se koostumus on kuin söisi karvapalleroa, kun ne pikkuruodot pyörivät suussa. 
Pakko siellä oli jotain syödä, niin maistettiin hodarit joissa oli hirvenlihamakkaraa. Oli muuten aika maukasta ja varmaan isoin hodari mitä tähän mennessä olen syönyt. Se oli tehty pikkupatonkiin ja lisukkeina oli vaikka mitä. 




Kuvia en jäänyt ottamaan siellä, koska tungosta oli sen verran, että olisin varmaan saanut kuvia vain ihmisten takaraivoista ja muista kuvauksellisista asioista.


Vähän selkätreeniä


Viime viikolla kaikki treenaaminen ja liikkuminen jäi vähän vähäisemmäksi kuin muuten viime aikoina. Tässä kuitenkin viikon treenit tulee:

Maanantai
pyöräily
aika 2:01,44 h
matka 36,6 km
keskinop/max nop, 18,0 kmh/36,9 kmh
keskisyke/max syke, 131 bpm/167 bpm
kulutus 501 kcal
pte 2.2

Tiistai
salitreeni
kyykkyhypyt, 5x5/10 kg
tempaus, 5x3/10 kg
vauhtipunnerrus, 5x5/20 kg
hauiskääntö, 3x7+7+7/10 kg
leuanveto vastaotteella, 2/4/3
askelkyykky alataljalla, 5x5/10 kg
voimapyörä, 3x10

Keskiviikko
lepopäivä

Torstai
pyöräily
aika 1:24,06 h
matka 23,6 km
keskinop/max nop, 16,8 kmh/32,95 kmh
keskisyke/max syke, 140,5 bpm/168,5 bpm
kulutus, 479 kcal
pte 2.35

Perjantai
pyöräily
aika 1:18,18 h
matka 23,6 km
keskinop/max nop, 17,95 kmh/34,35 kmh
keskisyke/max syke, 132,5 bpm/159 bpm
kulutus 406 kcal
pte 2.05

Lauantai
salitreeni
vinopenkki, 3x15/22,5 kg
pystysoutu tangolla, 3x15/15 kg
takaolkapäät taljassa 3x15/20 kg
vipunostot taljassa, 3x15/5 kg
leuanvedot myötäotteella, 12/10/8
ylätaljaveto eteen lapiokahvalla, 3x15/25 kg
käsien vienti etu-sivu, 3x12/2 kg
kiertoliike yläviistoon taljassa, 3x10/10 kg

Sunnuntai
juoksu
aika 0:22,38 h
matka 3,31 km
keskinop/max nop 6,49/5,47 kmh
keskisyke 145 bpm
kulutus 138 kcal
pte 2.4


Maanantaina käytiin töiden jälkeen pyöräilemässä Ruissalossa Kuuvassa. Käytiin ihan kallioilla saakka ja kuvailin vähän maisemia. Takaisin päin kilpailtiin Silja Linen laivan kanssa, joka lipui Kuuvan ohi samaan aikaan, kun me oltiin lähdösä sieltä ja sataman paikkeilla oltiinkin samanaikaisesti myös. 





Veckan har inte varit lika fylld av träningar som en vanlig vecka, fast nästan alla dagar har jag fått något gjort. Åtminstone cyklat på jobb om inte annat. 
På måndagen var vi cyklande till Runsala och tog även några foton där. 
Igår var vi till åstranden i Åbo på Skärgårdsmarknad och smakade på en mumsig hotdog med älgköttskorv i.
Idag har jag äntligen sluppit och springa igen efter en alltför lång paus. Och vad det kändes skönt! Det bästa med allt är att det inte värker någonstans ännu. Kanske jag slipper och springa min halvmaraton i början av juni. 

Ihanaa viikkoa kaikille!
En jättetrevlig vecka till alla!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton