Pirteä syksy ja uudet treenit

Huomenta kylmän ja syksyntuoksuisen Turun suunnalta!
Aamu lähti käyntiin banaanismoothiella ja kahvikupposella. Sen jälkeen saikin vetää vaatetta niskaan ja lähteä ulos, jos en sanoisi hieman pirtsakkaan syysaamuun karvakorvan kanssa. Oli muuten vilpoista, kun ei taas ole tottunut näihin nollan paikkeilla oleviin lämpötiloihin.



Aamupala ja aamuaurinko

Banaani, 1/2 dl mantelimaitoa, 1/2 dl vettä, kookoshiutaleita, 2 rkl proteiinijauhetta, kanelia ja kaakaonibsejä.



















Eilen aamusta tuli käytyä kampaajalla hankkimassa uusi pää. Voi kun sieltä saisi niitäkin tarpeen vaatiessa :D Uuteen kampaukseen vaan piti tyytyä. Olen kasvattanut hiuksia nyt helmikuusta asti ja enää en jaksanut. Nyt ne lyheni taas tuttuun vanhaan mittaansa. Ja vähän väriäkin saivat. Väri on vielä aika tumma ja räikeä, mutta tuttuun tapaan ne haalistuu kuitenkin parin viikon sisällä aika paljon. 




Mies käski näyttää habaa, mutta eihän siitä tullut mitään,
kun nauratti niin paljon




Miehen tultua töistä oli lähtö salille ja uuden treeniohjelman aloitus. Paljon uutta eilisen päivän aikana :)
Aloitettiin rinta-olkatreenillä. 5/3/1-treeni vaihtui 3-jakoiseen treeniin 3x10 sarjoilla. Mukaan treeniin otettiin penkkipunnerrusta, vinopenkkiä, pystypunnerrusta käsipainoilla, vipunostoja eteen ja sivulle, dipit, ojentajat taljassa w-tangolla ja ojentajapunnerrus niskan takaa käsipainolla. 
Itse aloitin sarjat maltilla ja saankin seuraavaa kertaa varten nostaa painomääriä pikkuisen. Melkein aina uuden sarjan alkaessa menee eka kerta siihen, kun hakee oikeita painoja. Jotenkin sitä ihmeellisesti aina aliarvioi omat voimavarat :)



Taas haetaan oikean kokoisia painoja


Tänään olisi vielä lisää uutta tiedossa. Alkaa nimittäin Vauhtisammakon juoksukoulun syyskausi. Tai viime viikolla se alkoi luennolla, mutta tänään on ekat treenit syyskaudelle. 
Aika outoa miettiä vaatetusta illalla, koska lauantaina oli vielä shortsikeli ja nyt aamulla oli -1 aste. Ehkä lämpötila nousee pikkuisen iltaa kohti, ellei sitten ehdi taas laskea ennen puoli kahdeksaa, jolloin nuo treenit alkavat. 

Mulla on meneillään viimeinen kesälomaviikko, joka jäi talteen kesästä. En ihan odottanut näin viileää keliä, mutta luulisi saavan tehtyä jotain sisätiloissa. Parit vaatekaapit ja yksi vaatehuone kaipaisi siivousta.. En vaan jostain syystä saa aikaiseksi aloittaa niiden raivaamista. Miksiköhän vaatekaapit ja vaatehuone on aina sellaiset mitkä jää järjestämättä viimeiseen saakka? Jotenkin sitä vaan lykkää viimeiseen saakka. Ei ne kaapit mitenkään sekaisia ole, niissä vaan on paljon sellaista mitä voisi laittaa kiertoon. Itse vien pari kertaa vuodessa vaatteita UFF:n laatikkoon kierrätykseen. Olen liian laiska kirpparille viemään. En jaksaisi ravata siellä koko ajan siivoilemassa hyllyä ja katsomassa mitä on vielä myymättä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton