Juoksujaloin eteenpäin
Torstaina tuli käytyä ensimmäisellä juoksulenkillä toissa lauantain puolikkaan jälkeen. Voi muuten kertoa, että kyllä oli jalat tukossa. Ja pohje jumissa ja nilkka aristeli. Mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa.
Tiistaina kävin Vauhtisammakollakin vielä hierojana olevan Einin hierottavana. Tarkoitus oli hieroa auki penikoita, mutta hetken haastattelun ja tunnustelun jälkeen, tuli Eini siihen tulokseen, että enemmän akuuttia on hieroa auki pohkeita, takareisiä ja pakaroita. On kuulemma pakarassa hermojumi ja lihasjumi. Ja pohje sen verran jumissa, ettei nilkka taivu kunnolla. Ei muuta kuin huoltoa ja huoltoa. Ja lisää hierontaa ensi viikolla.
Miten mun matka kohti puolikasta sitten meni ja mistä kaikki alkoi?
Vitsistähän se alkoi.. Mies houkutteli mut mukaan lenkkeilemään (lönköttelemään) viime vuoden heinä-elokuussa ja kun huomasin että ehkä sitä jaksaisi vähän juostakin, kun vaan jaksaa käydä lenkillä säännöllisesti. Alkuun oli kaikki paikat kipeinä ja henki ei kulkenut ollenkaan. Jossain vaiheessa meinasi myös usko loppua kesken.
Kuitenkin heikkona hetkenäni heitin vitsillä miehelle pienen haasteen, "mitä jos juostaisi ensi kesänä puolimaratoni?" Koko ikänsä jotain urheilua harrastaneena mies tietysti tarttui haasteeseen eikä siitä enää voinut perääntyä. Ei muuta kuin uudet lenkkitossut hankintalistalle ja paljon enemmän lenkkejä.
Ihan ongelmitta ei harrastuksen alkuaika mennyt. Marraskuussa sairastuin keuhkokuumeeseen, joka keskeytti sekä juoksun, että salitreenit ihan kokonaan reilun kuukauden ajaksi. Lisäksi lähdettiin lomamatkalle joulukuun puolivälissä ja treenit alkoi uudestaan vasta vuoden vaihteen jälkeen. Reissussa tuli onneksi jo vähän kuntoiltua hyötyliikunnan merkeissä. Yhtenäkin päivänä pyöräiltiin ympäri Rottnest Islandia noin 50 kilometriä ja välillä käytiin uimassakin. Paljon tuli myös käveltyä.
Ihan alkuvuodesta ei kuitenkaan tullut lähdettyä juoksemaan, vaan salilla tuli poljettua kuntopyörää normaalin salitreenin lisäksi. Se oli ainoa aerobinen harjoittelu talven aikana.
Maaliskuussa aloitettiin juoksutreenit uudestaan. Löydettiin netistä ohjelma jota noudattamalla pitäisi päästä puolimaratonikuntoon 12 viikossa. Sitä sitten noudatettiin ja käytiin lenkillä 3-4 kertaa viikossa ja lisäksi salitreenit.
Huhtikuun puolivälissä aloitettiin treenit Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa. Saatiin ohjausta juoksutekniikan parantamiseen ja muutenkin juoksunopeuden ja matkojen vaihteluun. Jos joku vielä tulee sanomaan, että kyllähän sitä kaikki osaa juosta ilman juoksukouluakin, niin voin kertoa, että ei se ihan niinkään ole. Ainakin mitä tuolla lenkkipoluilla tulee lenkkeilijöitä vastaan, on lähes kaikilla tyylissä/tekniikassa parantamisen varaa. Juoksusta voi tehdä helpompaa ja energiatehokkaampaa.
Meillä on molemmilla ollut vaikeuksia penikoiden kanssa. Jumittaa helposti. Lisäksi itselläni meni noin kuukausi sitten nilkka alamäkijuoksussa. Se turposi treenin jälkeen ja alkoi särkeä. Särky hävisi aika nopeasti, mutta turvotus pysyi. Aloin jo pelätä, että mitä jos en pääsekään juoksemaan puolikasta. Sitä vartenhan oon treenannut koko kevään. Jätin juoksun niin vähäiseksi kuin mahdollista jottei tulisi rasitettua jalkaa liikaa. Pari lenkkiä kävin juoksemassa juoksukoulun kanssa.
Päivää ennen puolimaratonia kävin Einillä, joka teippasi pohkeen ja säären, jotta minimoitaisi mahdolliset haaverit ja että saisi pikkuisen tukea jalalle. Ja auttoihan se, ei vaivannut juoksun aikana ollenkaan.
Matkan varrella olen oppinut paljon hyödyllisiä asioita juoksemisesta ja muutenkin kehon huollosta ja oikean ravinnon tärkeydestä. Nyt tiedän miksi palauttava venyttely ja ravinto on tärkeää. Lisäksi tiedän nyt miksi juoksijoilla on usein mukana urheilujuomaa pitkillä lenkeillä, ei janojuomana vaan ravintona. Myös olen huomannut sen, miksi varusteilla on väliä. Oikeanlaiset juoksukengät on erityisen tärkeät. Itse ostin barefoot tossut aiemmin keväällä ja sain kantapään kautta huomata, että ne eivät olleetkaan hyvät mun juoksutyylillä. Heh, kantapään kautta :D
Lisäksi oikeanlainen juuri omia tarpeita palveleva sykemittari on ainakin itselleni tärkeä. Haluan seurata sykkeitä eripituisilla ja tempoisilla lenkeillä. Haluan tietää että saan treenistä parhaan mahdollisen hyödyn.
Viime syksystä on tultu aikamoinen matka, johon on mahtunut kipua, hampaiden kiristelyä, ärräpäitä (Mokoma-fanina muutakin kuin musiikkia), rentoja lenkkejä kauniissa kevätsäässä Ruissalossa, lenkkejä räntäsateessa, rentoa lönköttelyä ja porrastreenejä. Lisäksi matkaan on kuulunut onnistumisia ja riemua niistä, mahtavaa fiilistä kun huomaa pystyvänsä johonkin. En vaihtaisi pois yhtään treeniä, vaikkakin välillä on tehnyt mieli lopettaa kaikki kesken.
Ja se tunne, kun lopulta olet siellä lähtöviivalla lähdössä juoksemaan reilun 3200 muun osalistujan kanssa. Pelonsekaisin tuntein lähdet liikkelle ja mietit että kuinka pitkälle pääset ennen kuin jalka tai kunto pettää. Lenkin puolivälissä huomaat juokseneesi jo puolet matkasta ja tajuat, että kyllä tää onnistuu.
Ja se tunteiden myllerrys kun kaarrat urheilukentälle juostaksesi yhden kierroksen ennen maaliviivan ylitystä. Teki mieli kiljua, itkeä, nauraa, ihan kaikkea yhtaikaa. Ja maaliviivan jälkeen pyörii päässä ainoastaan yksi asia; mä tein sen! Ja samalla on ihan tyhjä olo, entä nyt sitten? Nyt se on sitten ohi, se ihan ensimmäinen puolimaratoni.
Niin, mitä nyt sitten? No kohti seuraavaa juoksutapahtumaa tietysti! :D Mitäs muuta?
Eli ei tää tähän jää. Treenit jatkuu sekä salilla, että juoksupolulla. Ja ihan kaikille, ketkä koskaan on miettineet juoksuharrastuksen aloittamista, tee se!
Lähde mukaan juoksukouluun tai treenaa kaverin kanssa. Laita itsellesi tavoite, ihan minkälainen tahansa, mahdollisen realistinen kuitenkin.
Oma aikani puolikkaalla ei ollut mikään huippuaika, mutta olin asettanut tavoitteekseni alittaa 2h30 min ja siihen pääsinkin reippaasti. Loppuajaksi jäi 2h 23 min.
Tiistaina kävin Vauhtisammakollakin vielä hierojana olevan Einin hierottavana. Tarkoitus oli hieroa auki penikoita, mutta hetken haastattelun ja tunnustelun jälkeen, tuli Eini siihen tulokseen, että enemmän akuuttia on hieroa auki pohkeita, takareisiä ja pakaroita. On kuulemma pakarassa hermojumi ja lihasjumi. Ja pohje sen verran jumissa, ettei nilkka taivu kunnolla. Ei muuta kuin huoltoa ja huoltoa. Ja lisää hierontaa ensi viikolla.
Miten mun matka kohti puolikasta sitten meni ja mistä kaikki alkoi?
Vitsistähän se alkoi.. Mies houkutteli mut mukaan lenkkeilemään (lönköttelemään) viime vuoden heinä-elokuussa ja kun huomasin että ehkä sitä jaksaisi vähän juostakin, kun vaan jaksaa käydä lenkillä säännöllisesti. Alkuun oli kaikki paikat kipeinä ja henki ei kulkenut ollenkaan. Jossain vaiheessa meinasi myös usko loppua kesken.
Kuitenkin heikkona hetkenäni heitin vitsillä miehelle pienen haasteen, "mitä jos juostaisi ensi kesänä puolimaratoni?" Koko ikänsä jotain urheilua harrastaneena mies tietysti tarttui haasteeseen eikä siitä enää voinut perääntyä. Ei muuta kuin uudet lenkkitossut hankintalistalle ja paljon enemmän lenkkejä.
Ihan ongelmitta ei harrastuksen alkuaika mennyt. Marraskuussa sairastuin keuhkokuumeeseen, joka keskeytti sekä juoksun, että salitreenit ihan kokonaan reilun kuukauden ajaksi. Lisäksi lähdettiin lomamatkalle joulukuun puolivälissä ja treenit alkoi uudestaan vasta vuoden vaihteen jälkeen. Reissussa tuli onneksi jo vähän kuntoiltua hyötyliikunnan merkeissä. Yhtenäkin päivänä pyöräiltiin ympäri Rottnest Islandia noin 50 kilometriä ja välillä käytiin uimassakin. Paljon tuli myös käveltyä.
Ihan alkuvuodesta ei kuitenkaan tullut lähdettyä juoksemaan, vaan salilla tuli poljettua kuntopyörää normaalin salitreenin lisäksi. Se oli ainoa aerobinen harjoittelu talven aikana.
Maaliskuussa aloitettiin juoksutreenit uudestaan. Löydettiin netistä ohjelma jota noudattamalla pitäisi päästä puolimaratonikuntoon 12 viikossa. Sitä sitten noudatettiin ja käytiin lenkillä 3-4 kertaa viikossa ja lisäksi salitreenit.
Huhtikuun puolivälissä aloitettiin treenit Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa. Saatiin ohjausta juoksutekniikan parantamiseen ja muutenkin juoksunopeuden ja matkojen vaihteluun. Jos joku vielä tulee sanomaan, että kyllähän sitä kaikki osaa juosta ilman juoksukouluakin, niin voin kertoa, että ei se ihan niinkään ole. Ainakin mitä tuolla lenkkipoluilla tulee lenkkeilijöitä vastaan, on lähes kaikilla tyylissä/tekniikassa parantamisen varaa. Juoksusta voi tehdä helpompaa ja energiatehokkaampaa.
Meillä on molemmilla ollut vaikeuksia penikoiden kanssa. Jumittaa helposti. Lisäksi itselläni meni noin kuukausi sitten nilkka alamäkijuoksussa. Se turposi treenin jälkeen ja alkoi särkeä. Särky hävisi aika nopeasti, mutta turvotus pysyi. Aloin jo pelätä, että mitä jos en pääsekään juoksemaan puolikasta. Sitä vartenhan oon treenannut koko kevään. Jätin juoksun niin vähäiseksi kuin mahdollista jottei tulisi rasitettua jalkaa liikaa. Pari lenkkiä kävin juoksemassa juoksukoulun kanssa.
Päivää ennen puolimaratonia kävin Einillä, joka teippasi pohkeen ja säären, jotta minimoitaisi mahdolliset haaverit ja että saisi pikkuisen tukea jalalle. Ja auttoihan se, ei vaivannut juoksun aikana ollenkaan.
Matkan varrella olen oppinut paljon hyödyllisiä asioita juoksemisesta ja muutenkin kehon huollosta ja oikean ravinnon tärkeydestä. Nyt tiedän miksi palauttava venyttely ja ravinto on tärkeää. Lisäksi tiedän nyt miksi juoksijoilla on usein mukana urheilujuomaa pitkillä lenkeillä, ei janojuomana vaan ravintona. Myös olen huomannut sen, miksi varusteilla on väliä. Oikeanlaiset juoksukengät on erityisen tärkeät. Itse ostin barefoot tossut aiemmin keväällä ja sain kantapään kautta huomata, että ne eivät olleetkaan hyvät mun juoksutyylillä. Heh, kantapään kautta :D
Lisäksi oikeanlainen juuri omia tarpeita palveleva sykemittari on ainakin itselleni tärkeä. Haluan seurata sykkeitä eripituisilla ja tempoisilla lenkeillä. Haluan tietää että saan treenistä parhaan mahdollisen hyödyn.
 |
| Vivobarefoot |
 |
| Puma Faas350 |
 |
| Nike Zoom Fly |
Viime syksystä on tultu aikamoinen matka, johon on mahtunut kipua, hampaiden kiristelyä, ärräpäitä (Mokoma-fanina muutakin kuin musiikkia), rentoja lenkkejä kauniissa kevätsäässä Ruissalossa, lenkkejä räntäsateessa, rentoa lönköttelyä ja porrastreenejä. Lisäksi matkaan on kuulunut onnistumisia ja riemua niistä, mahtavaa fiilistä kun huomaa pystyvänsä johonkin. En vaihtaisi pois yhtään treeniä, vaikkakin välillä on tehnyt mieli lopettaa kaikki kesken.
Ja se tunne, kun lopulta olet siellä lähtöviivalla lähdössä juoksemaan reilun 3200 muun osalistujan kanssa. Pelonsekaisin tuntein lähdet liikkelle ja mietit että kuinka pitkälle pääset ennen kuin jalka tai kunto pettää. Lenkin puolivälissä huomaat juokseneesi jo puolet matkasta ja tajuat, että kyllä tää onnistuu.
Ja se tunteiden myllerrys kun kaarrat urheilukentälle juostaksesi yhden kierroksen ennen maaliviivan ylitystä. Teki mieli kiljua, itkeä, nauraa, ihan kaikkea yhtaikaa. Ja maaliviivan jälkeen pyörii päässä ainoastaan yksi asia; mä tein sen! Ja samalla on ihan tyhjä olo, entä nyt sitten? Nyt se on sitten ohi, se ihan ensimmäinen puolimaratoni.
 |
| Lähtölaukausta odotellessa |
Niin, mitä nyt sitten? No kohti seuraavaa juoksutapahtumaa tietysti! :D Mitäs muuta?
Eli ei tää tähän jää. Treenit jatkuu sekä salilla, että juoksupolulla. Ja ihan kaikille, ketkä koskaan on miettineet juoksuharrastuksen aloittamista, tee se!
Lähde mukaan juoksukouluun tai treenaa kaverin kanssa. Laita itsellesi tavoite, ihan minkälainen tahansa, mahdollisen realistinen kuitenkin.
Oma aikani puolikkaalla ei ollut mikään huippuaika, mutta olin asettanut tavoitteekseni alittaa 2h30 min ja siihen pääsinkin reippaasti. Loppuajaksi jäi 2h 23 min.
Kommentit
Lähetä kommentti